RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
JÄTTIPOTISTA HAAVEILLEN

Roope Rask löytäisi helposti käyttöä loton jättipotille. Hän täytti lottorivejä Sofian ja Olivian kanssa.

Jättipotilla ostettaisiin elintasoa itselle ja läheisille

31.10. 13:50

Roope Rask laati syntymäpäiviin perustuvan lottorivinsä kymmenkunta vuotta sitten, jolloin nelivuotiasta Sofiaa ja kaksivuotiasta Oliviaa ei ollut vielä edes unelmissa.

Kaksi kertaa on tullut neljä oikein. Kun numerot ovat syöpyneet mieleen, ei uskalla lopettaa.

– En antaisi ikinä anteeksi itselleni, jos voitto tulisi minun numeroilleni.

Raimo Paju puolestaan naurahtaa, että ei lotosta voita mitään. Mutta mies lottoaa kuitenkin.

Sunnuntai-iltana arvottavalla kaikkien aikojen jättipotilla, 6,9 miljoonalla eurolla olisi ottajia. Mahdollisuus saada seitsemän oikein on häviävän pieni.

Yhdeksästä eteläsavolaisesta on tullut euromiljonääri lottoamalla. Etelä-Savon suurin potti, yli 3,8 miljoonaa euroa, meni Juvalle 1998. Viimeisimmät miljoonavoitot tulivat Pieksämäelle ja Savonlinnaan 2007.

Veikkauksen tiedotuspäällikkö Riitta Nissi on nauttinut monet onnittelukahvit ja -lounaat vasta leivottujen lottovoittajien seurassa. Tavallisimpia tulevaisuuden suunnitelmia ovat isompi asunto tai remontti, kesämökki ja matkailu. Miesten kohdalla listaan voi lisätä vielä visiitin autokauppaan.

Useimmat voittajat haluavat jatkaa tavallista, joskin hieman aiempaa korkeatasoisempaa elämää ja jakaa iloa myös läheisilleen. Silti suurin osa voittajista noudattaa voitosta kertomisen suhteen ainakin jonkinasteista salailupolitiikkaa.

Lue lisää pyhäinpäivän lehdestä.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus