
Maalaislääkäri Tapani Kiminkisen mielestä lääkäreitä kahlitsee vastaanotoilla pelko, että lääkäri tulisi jotenkin liian läheiseksi, ja potilaat ripustautuisivat auttajaansa. – Mutta ei se niin mene, tietää Kiminkinen.
10.01. 14:21
Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on tehnyt televisiosarjassa ja radiosarjassaan räväkästi tutuksi ihmisten vaivoja ja parannuskeinoja. Kiminkisen mukaan hän on kuitenkin saanut järkyttävän vähän arvostelua lääkärikollegoiltaan.
– Enemmänkin olisi voinut tulla, lisää Kiminkinen.
Kiminkisen mielestä potilaiden ja lääkäreiden väliin on päässyt kasvamaan juopa. Se on osaksi kiirettä ja osaksi sitä, että ihmiselämät ja vastaanotot ovat fyysisesti etäällä toisistaan ja loittonevat yhä kauemmas. On karattu kasvottomuuden aikaan.
Maalaislääkärin vastaanotolla Kiminkinen on oma itsensä. Hän on näyttänyt muun muassa lääkäreiksi opiskeleville, miten arki oikeassa elämässä sujuu ja miten ollaan ihmisten kanssa kasvokkain. Toisaalta mutkaton suhde potilaisiin on palvellut muistutuksena myös Kiminkisen kokeneemmille virkaveljille ja -siskoille.
– Siellä on paljon pelkoa, että lääkäri tulisi jotenkin liian läheiseksi, ja potilaat ripustautuisivat auttajaansa. Mutta ei se niin mene. Ihmiset kysyvät apua vain silloin, kun sitä tarvitsevat, muistuttaa Kiminkinen.
Kirsti Lajunen
Lue lisää maanantain Itä-Savosta