RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
YLIOPISTOSTA HISTORIIKKI

– Joensuun yliopiston viimeinen vuosikymmen on ollut voimakkaan kansainvälistymisen kautta, korostaa Joensuun yliopiston 40-vuotishistoriateoksen kirjoittanut dosentti Arto Nevala. Nelivuotinen urakka on ollut korkeakoulupolitiikan tutkijalle mieluinen.

Yliopiston urakka oli uudisraivausta

04.11. 22:08

Joensuun yliopiston työ on ollut dosentti Arto Nevalan mielestä niin lähtökohdiltaan kuin neljän vuosikymmenen toimintatavoiltaankin uudisraivausta. Siksi hän on nimennyt myös liki 560-sivuisen historiikkinsa laitoksesta Uudisraivaajaksi.

– Nimeen tiivistyy Joensuun korkeakoulun ja yliopiston historian olennaisin juonne olla monessakin mielessä uuden kehittäjä, kokeilija ja muutoksiin sopeutuja.

Yliopistolle on ollut leimallista myös joustavuus, jota ei vanhoista korkeakouluista ole samalla tavalla löytynyt.

– Jo 70-luvun alussa toimintaa käynnistettäessä hyödynnettiin tulokkaalle annettua liikkumatilaa ja painotettiin koulutuksen sisällöissä Itä-Suomea ja itäsuomalaisuutta. Rakennettiin omannäköinen toimintakulttuuri ja haettiin omat linjat käytännön työlle.

Omintakeisia uria yliopistolla auottiin myös 80- ja 90-lukujen taitteessa, kun käyttöön otettiin valtakunnassa ensimmäisenä kokonaistyöaikamalli ja toimintamenobudjetointi.

– Elettiin vielä nousukautta ja uusien toimintatapojen vakiinnuttaminen oli helpompaa kuin sittemmin muilla korkeakouluilla ja yliopistoilla keskellä 90-luvun lamaa. Saatiin etumatkaa. Joensuussa luotiin tuolloin näihin päiviin kestänyt asema reformihakuisena yliopistona. On oltu eräänlainen opetusministeriön mallioppilas.

Sirpa Silmäri


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus