Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Kesälahtelainen tyttöbändi Wana avasi Rannan Kemut komeasti.

Wana avasi Kemut komeasti

18.07. 20:15

Toista kertaa Savonlinnan Savonrannalla järjestetty Rannan Kemut löi lauantaina kevyesti rikki ensimmäisen vuotensa kävijämäärän.

Kuuden aikaan illalla tapahtuman järjestävän Sahalammen Kiertäjät ry:n varapuheenjohtaja Kerttu Kyöttinen laski lippuja myydyn kahdessa tunnissa yli 500.

– Ja nuorta porukkaa on tulossa vielä kuuntelemaan Cheekiä. Minä tiesin tämän. Arvasin, että nyt meillä on niin kovat esiintyjät, että ihmiset lähtevät liikkeelle. Ja sääkin suosi jälleen, Kyöttinen iloitsi.

Hän kehui Kemut avanneen kesälahtelaisen tyttöbändin, Wanan, olleen erittäin positiivinen yllätys. Kuulijat taputtivat komeasti esiintyneille tytöille raikuvasti. Kun lahjakkaiden nuorten naisten jälkeen lavalle nousi Halavatun Papat, täyttyi katsomo lähes ääriään myöten. Osa Kemuyleisöstä jäikin suosiolla nurmikolle ja innokkaimmat lavan eteen, Pappoja kannustamaan.

Yleisö tuntui odottavan hartaasti illan muista esiintyjistä erityisesti Antero Mertarannan Anza ja Allstarsia sekä illan päätähteä, rap-artisti Cheekiä.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus