RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
VINKKIPALKKIO VIHJEESTÄ

Pyhäjärven rannassa olleisiin kuuteen venevajaan murtauduttiin viikonlopun aikana. Veneenomistajat ovat luvanneet vinkkipalkkion sille, jonka vihjeen ansiosta tapaukset selviävät.

Varkauksia selvitellään Parikkalassa

01.09.2010 14:13

Parikkalassa on varastettu kesän aikana muun muassa perämoottoreita Simpelejärven ympäristöstä. Poliisia ovat työllistäneet myös muut varkaudet ja niiden yritykset, joita on viime aikoina tapahtunut erityisesti Parikkalan pohjoispäässä Uukuniemellä.

Niukkalassa oleviin venevajoihin sekä pariin veneeseen vajojen ulkopuolella on murtauduttu viikonlopun aikana. Paikalta on varastettu kalastustarvikkeita, bensaa ja työkaluja. Omaisuusvahinkojen lisäksi menoja ja harmia kertyy ovien ja lukkojen korjaamisesta. Veneenomistajat ovat luvanneet maksaa vinkkipalkkion vihjeestä, joka johtaa varkauksien selviämiseen

Uukuniemen kalasataman parkkipaikalla olleista autoista on puhkottu bensatankkeja ja viety polttoaineet. Sale Niukkalaan yritettiin murtautua toista viikkoa sitten.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus