
Savonlinnan pohjoisrannalle suunnitellaan valtatietä.
14.01. 21:56 | Päivitetty 12.02. 15:47
Korkein hallinto-oikeus joutuu ratkaisemaan Savonlinnan rinnakkaisväylän kohtalon, jos tien jatkorahoitus ei tule valtion ensi vuoden talousarvioon tai kuluvan vuoden lisätalousarvioon.
Voimassa olevien lupien mukaan kaupungin pohjoisrannalle rakennettavan valtatien vaatimat vesistötäytöt ja pengerrykset on saatava valmiiksi maaliskuuhun 2013 mennessä.
Valtionhallinnossa suunnitellaan, että tiehen tulisi rahaa vasta vuonna 2012. Työt voitaisiin aloittaa tarjouskilpailun jälkeen syksyllä 2012. Rinnakkaisväylän projektipäällikkö Hannu Teittinen sanoo, että aika loppuisi ilman muuta kesken.
Kaupungin pohjoisrannalle rakennettavan valtatien täytöillä on eri luvat kuin meneillään olevalla siltatyömaalla. Kaupunki aloitti täytöt omalla kustannuksellaan Hevonpäänlahdessa vuoden 2008 lopulla, jotta vesistörakentamislupa ei rauennut töiden alkamisen viivästymiseen. Nyt lupa siis uhkaa raueta valmistumisaikataulun takia.
Itä-Suomen ympäristölupavirasto myönsi syksyllä 2008 vesistötäytöille jatkoluvan, joka antaa töiden valmistumiselle aikaa vuoteen 2015 saakka. Jatkolupaa koskeva valitus on korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä.
Jatkoluvasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittanut Leena Kosmo tulkitsee, että lupaa on jatkettu jo toisen kerran. Vesilain mukaan lupaa voi jatkaa enintään kolmella vuodella, ja vesilakia säädettäessä lain perusteluissa mainittiin, että jatkoluvan voi myöntää vain kerran.
Nelikaistaiselle rinnakkaisväylälle myönnettiin vesilupa vuonna 1994. Vuonna 2004 myönnettiin lupa kevennetylle, kaksikaistaiselle tiesuunnitelmalle.
Korkein hallinto-oikeus joutuu ottamaan kantaa siihen, oliko vuonna 2004 myönnetty lupa edellisen luvan jatkolupa. Vaasan hallinto-oikeus ei ottanut tähän asiaan kantaa Kosmon valitusta käsitellessään, koska Kosmo havaitsi jatkoaikoja koskevan rajoituksen vasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaessaan.
Vesistörakentamista koskeva lainsäädäntö on muuttunut vuosien 1994 ja 2004 välillä. Vuonna 1994 laki ei vielä edellyttänyt lupaan määräaikaa töiden aloittamiseen. Liikennevirasto arvioi oikeudelle antamassaan vastineessa, että vuoden 2004 lupa ei ollut jatkolupa, koska siinä aloittamiselle annettiin ensimmäisen kerran määräaika.
Eduskunnan hyväksymässä liikennepoliittisessa selonteossa Savonlinnan liikennejärjestelyihin on periaatteessa luvattu 130 miljoonaa euroa. Varsinaista budjettirahaa on toistaiseksi myönnetty vasta 25 miljoonaa euroa Kyrönsalmen siltaan ja siihen liittyvään valtatiehen.
Valtatieosuuden arvioidaan maksavan 75 miljoonaa euroa. Lopuilla rahoilla rakennettaisiin Laitaatsalmen syväväylä.
Liikennevirasto on yhdistänyt valtatieosuuden ja syväväylän yhdeksi hankkeeksi, jota ei voisi rahoittaa ennen syväväyläsuunnitelmien valmistumista.
Savonlinnan kaupungin johto toivoo maan hallituksen kehysneuvotteluista jatkorahoitusta viimeistään ensi vuodelle, jotta töitä valtion valtatietyömaalla voitaisiin jatkaa välittömästi Kyrönsalmen sillan valmistumisen jälkeen kesällä 2011.
Valtioneuvoston kehysneuvottelut käydään tammi-helmikuussa. Korkein hallinto-oikeus arvioi, että Kosmon valitus käsitellään helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa.
Rinnakkaisväylän luvat:
Vuonna 1994 vesioikeus antoi luvan nelikaistaisen valtatien vaatimiin vesistötäyttöihin.
Tiesuunnitelmaa kevennettiin. Itä-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan kaksikaistaisen tiesuunnitelman vaatimiin täyttöihin vuonna 2004. Lupa edellytti, että työt aloitetaan maaliskuussa 2009 ja saadaan valmiiksi maaliskuussa 2013.
Rahoituksen viivästymisen takia tiepiiri haki jatkolupaa, jonka ympäristölupavirasto myönsi syksyllä 2008. Jatkoluvan mukaan työt piti aloittaa maaliskuussa 2012 ja saada valmiiksi vuonna 2017. Jatkoluvasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Jaana Hänninen