RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
TAIDELAHJOITUS KUNNALLE

Outi Akseli Hämäläinen lahjoitti taide- ja kulttuurituotoksensa Sulkavan kunnalle. Kunnan puolesta taidelahjoituksen ottivat vastaan Jussi Stoor vas., Pirjo Eronen, Esa Repo ja Hannu Auvinen.

Sulkavan kunnalle arvokas taidelahjoitus

26.08.2010 22:10

Sulkavalainen opettaja, taiteilija Outi Akseli Hämäläinen,73, lahjoitti Sulkavan kunnalle monipuolisen taide- ja kulttuurituotoksensa kunnanviraston aulassa järjestetyssä tilaisuudessa torstaina.

Hän tuli kuuluisaksi muun muassa vuonna 1973 Suomen ensimmäisen lapsioopperan tekijänä. Hän sanoitti, sävelsi ja ohjasi oopperan. Tuotantoon on kuulunut myös näytelmiä, kirjoja, sävellyksiä ja sanoituksia.

Hämäläisen on tehnyt myös Kalevala-aiheisen Seppo taontasarjan, öljyvärimaalauksia, grafiikkaa, reliefejä ja valoveistoksia. Laaja-alaista tuotantoa tullaan esittelemään jatkossa kunnanvirastolle ja kunnan eri toimipisteisiin pystytettävissä näyttelyissä.

Tuotanto museoidaan, jotta se säilyy ihasteltavana nuoremmille sukupolville.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus