01.09. 15:36
Kesälahden teknisen johtajan virkaan valittiin insinööri Soile Karhinen Kiteeltä. Hän on hoitanut virkaa väliaikaisena. Valinnan teki kunnanhallitus.
Kaikki yhdeksän hakijaa täyttivät kelpoisuusvaatimuksen koulutuksen osalta, mutta ei juurikaan kokemusta kunnan teknisen toimen asiantuntija- tai johtotehtävistä.
Varmon soranottoalueen myyntiä on ollut teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen listoilla viime vuoden keväästä lähtien. Päätöstä ei syntynyt vieläkään, vaan asia palautettiin tekniselle lautakunnalle.
Kunnalla ei ole tällä hetkellä tarvetta ottaa alueelta soraa, joten se on päättänyt myydä otto-oikeuden. Tarjouksen on tehnyt Kesälahden Maansiirto Oy.
Varmon sora on tarpeellista tiekunnille. Kunnassa on puntaroitu, maksetaanko tiekunnille tienpitoon käytetystä sorasta korvausta. Kesäkuussa kunnanhallitus päätti äänin 3-4, että kunta saa sorasta korvasta oton mukaan 0,52 euroa kuutiolta sekä etumaksua 10 000 euroa ja tiehoitokunnille myydään soraa samalla kuutiohinnalla.
Kesälahden Maansiirto Oy taas haluaa neuvotella uudelleen asiasta. Yritys haluaa myydä soran eteenpäin sopivaksi katsomallaan hinnalla.
Hallitus antoi tekniselle toimelle luvan ryhtyä teettämään keskuskeittiön liittymää ja tieyhteyttä, joita keittiötoiminnot edellyttävät. 30 000 euron lisämääräraha esitetään kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Kunnanvaltuustolle esitetään myös Mäntyrannan lomakylän asemakaavaehdotus.