
Laura Silvennoinen toi näyttelyyn elämänsä ensimmäisen akryylivärimaalauksen. Taustalla Jaana Komulaisen piirroksia.
14.07. 21:29
Lyijykynä on osaavissa käsissä väline, jolla saa aikaan valokuvaan verrattavia, mutta persoonallisempia teoksia.
Todisteena tästä Savonrannan kirjastolla nähdään heinäkuussa Siipien havinaa–piirustuksia ja maalauksia todellisuudesta fantasiaan-nimeä kantava näyttely.
Naiset näyttelyn takana ovat kesälahtelaissyntyinen, nykyään savonrantalainen Laura Silvennoinen ja uukuniemeläisjuurinen, Savonlinnassa asuva Jaana Komulainen.
– Maalauksia on mukana vain muutama, pääasiassa toimme esille piirroksia. Lisäksi nähtävillä on serpentiinivuolukivestä tekemiäni esineitä. Niitä tuon kuukauden aikana tänne lisääkin, Polarstone Oy:llä työskentelevä Silvennoinen sanoo.
Jaana Komulaisen piirrokset ovat esimerkkejä tilaustöistä, joita hän tekee valokuvista. Moni onkin jo tilannut lahjakkaalta piirtäjältä muotokuvia läheisistä tai heidän lemmikeistään, merkkipäivälahjoiksi.
– Oikeastaan me molemmat piirrämme tilauksesta. Toivomme näyttelyn poikivan tilauksia tulevaisuudessa, Komulainen tiivistää.
Kati MyllysLaura Silvennoisen ja Jaana Komulaisen Siipien havinaa–piirustuksia ja maalauksia todellisuudesta fantasiaan-näyttely on esillä Savonrannan kirjastolla 30. heinäkuuta saakka.