RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
VALETRYFFELIT NÄYTTIVÄT AIDOILTA

Aitojen kalkkitryffeleiden leikkauspinnassa on marmorimainen kuvio, kuten kuvassa näkyy. Sieni voi olla sisältä yhtä lailla tumma kuin vaaleakin, kunhan siinä on marmorikuvio.

Savonrannan sienet olivat valetryffeleitä

06.10. 17:13

Savonrannalta viime viikolla löytyneiden, kalkkitryffeleiksi arveltujen sienien kohtalon hetki koitti tiistaina.

Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan laboratorion vanhempi tutkija, Juvan Tryffelikeskuksen johtaja Salem Shamekh ryhtyy tarkkailemaan innokkaan sienestäjän Paula Soinin löytämiä, nyt jo hieman nahistuneita sieniä.

– Kyllä niissä kalkkitryffeleiden näköä päälle päin on, mutta silti ne ovat valetryffeleitä, hän tiivistää.

Shamekh vilkaisee savonrantalaissienistä tuoreeltaan otettuja kuvia. Toiset ovat halkaisupinnaltaan puhtaan valkoisia, toiset vihertäviä. Hän leikkaa näytesienen kahtia ja varmistaa uudelleen:

– Valetryffeleitä. Aidossa kalkkitryffelissä on marmorinen kuvio. Aito kalkkitryffeli on oikein hyvä, vaalea tryffeli, Shamekh kertoo ja halkaisee verrokiksi muutaman aidon kalkkitryffelin.

Toden totta. Sienen sisus on vaalea, mutta siinä on selvästi erottuva tumma kuvio, kuin marmorikivessä. Maallikon silmään päältä päin erehdyttävästi saman näköisten sienten sisuskunnat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Syyskuussa Joensuusta, lehtikompostista löytyi kymmeniä aitoja kalkkitryffeleitä. Sen jälkeen Juvan tryffelikeskukselle on tullut yli 20 näytettä valveutuneiden kansalaisten löytämistä ja tryffeleiksi arvelemista sienistä.

Shamekhilla on pöydällään näytteet ainakin kolmesta erilaisesta valetryffelistä. Yksi on sisältä täysin musta, toisen tummassa sisustassa kulkee yksi vaalea viiru.

Hän toteaa, että toiveissa on saada rahoitus valetryffeleiden tutkimiseen. Aikomuksena on myös tehdä tryffeliopas, jossa esiteltäisiin aidot ja valetryffelit.

– Tryffeleiltä näyttävät sienet kannattaa aina toimittaa meille tutkittavaksi. Niitä ei kannata syödä suin päin, sillä osa valetryffeleistä on myrkyllisiä, hän painottaa.

Kati Myllys



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus