01.09. 18:20
Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikkojen kautta kulki elokuussa 598 000 rajanylittäjää. Elokuun loppuun mennessä rajan ylitti 3 960 000 henkilöä, mikä on noin kuusi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liikennemäärän lasku on tasaantunut kevään ja kesän kuluessa.
Vaalimaan rajanylityspaikalla kirjattiin tammi-elokuussa 1 667 000, Nuijamaalla 1 274 000, Vainikkalassa 252 000 ja Imatralla 735 000 rajanylitystä. Tilapäisistä rajanylityspaikoista Parikkalassa kirjattiin 10 980 rajanylitystä, kun niitä vuosi sitten oli 11 000.
Uukuniemen rajanylityspaikka on toistaiseksi suljettu. Kokonaismäärään sisältyvät Lappeenrannan lentoaseman sekä Nuijamaan ja Lappeenrannan satamien matkustajat.
Henkilöliikenne on kuitenkin kasvanut Imatralla noin 16,5 prosenttia ja Nuijamaalla noin prosentin. Vaalimaalla henkilöliikenne on laskenut noin 10 prosenttia. Henkilöliikenteellä tarkoitetaan muuta kuin rekkaliikennettä.
Rajavartiosto havaitsi elokuussa rajatarkastusten yhteydessä kolme väärennettyä passia sekä yhden väärennetyn oleskeluluvan, ajokortin, henkilökortin, rekisteriotteen ja rekisteröintitodistuksen. Lisäksi löytyi yksi väärennetty 100 dollarin seteli.
Vainikkalassa rajatarkastajat ottivat 17. elokuuta kiinni väärennetyllä Espanjan oleskeluluvalla matkustaneen Dominikaanisen tasavallan kansalaisen. Mies kertoi kuulusteluissa hankkineensa oleskelulupakortin kotimaastaan tuhannella eurolla. Mies pyrki pysyvästi Espanjaan asumaan. Tapaus käsitellään marraskuussa Lappeenrannan käräjäoikeudessa.
Elokuun 21. päivä Vainikkalan rajanylityspaikalle saapui Venäjältä Tolstoi-junalla ulkomaalainen mies, jolla oli väärennetyksi epäilty Ranskan passi. Tapauksen esitutkinta on kesken.
Niin ikään elokuussa Vaalimaalle tui Venäjältä moldovalainen nainen, jolla havaittiin väärennetty Romanian henkilökortti. Tapaus käsitellään lokakuussa Kotkan käräjäoikeudessa. Kaakkois-Suomen rajavartiosto otti kiinni myös muutamia luvattomia rajanylittäjiä.