Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Puukauppa viriää Etelä-Karjalassa

17.09. 17:09

Puumarkkinoilla on ollut merkkejä markkinoiden viriämisestä Etelä-Karjalassa ja Kaakkois-Suomessa. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan toiminnanjohtaja Markku Vaario kertoo, että metsänhoitoyhdistykseen tulleiden puunmyyntisuunnitelmien tilausmäärät ovat olleet syyskuun alusta lähtien tasaisessa nousussa.

– Viime viikko oli tämän vuoden vilkkain puukauppaviikko Kaakkois-Suomessa. Viikkomyyntimäärä nousi tänä vuonna ensi kerran yli 20 000 kuution. Lähiviikkoina viikkomyyntien odotetaan nousevan yli 50 000 kuutioon, Vaario arvioi.

Varsinkin tukkipuun kysyntä on kasvanut voimakkaasti, kun havusahatavaran hinta nousi kesällä aallonpohjastaan 10 – 15 prosenttia. Myös sahatavaran kysyntä on voimistunut.

Vaario arvioi, että puukauppa painottuu syksyllä havutukkivaltaisiin päätehakkuuleimikoihin. Tukkipuun hinta on kysynnän myötä vahvistunut.

Kuitupuun kysyntä ei ole vielä niin vahvaa kuin havutukin. Etenkin mäntykuidun kysyntä on edelleen heikkoa kun taas kuusi- ja koivukuitu käy jo hyvin kaupaksi. Myös energiapuu tekee kauppansa.

Markku Vaarion mukaan puun hinnoittelu on nyt todella kirjavaa. Ostajien väliset erot hinnassa ovat poikkeuksellisen suuret. Havutukeissa parhaan ja heikoimman tarjouksen ero on ollut lähes 10 euroa kuutiolta.

– Siksi myyjän pitää olla erityisen tarkkana ja varmistaa paras hintataso kilpailuttamalla leimikko kaikkien potentiaalisten ostajien kesken, hän sanoo.

Metsänhoitoyhdistysten mukaan puukaupassa kannattaa huomioida vuoden 2009 lopussa päättyvä 50 prosentin verohuojennus. Ensi vuoden kauppojen veroetu on 25 prosenttia.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus