Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Poliisia työllistävät myös siilit

26.08. 13:56

Imatran poliisille on tehty ilmoitus, jonka mukaan Rautjärven Asemanseudulla olisi ison risukasan polttamisen yhteydessä palanut koko joukko siilejä. Asiasta on tehnyt rikosilmoituksen eläin- ja luonnonsuojelijana poliisillekin tutuksi tullut rautjärveläinen Ilkka Partinen.

Siilien mahdollinen polttaminen on levinnyt valtakunnalliseksi uutiseksi, mitä haloota ihmeteltiin tiistaina Imatran poliisissa, varsinkin jos tapauksessa ei ole mitään perää.

Tutkinnan tekee haasteelliseksi myös se, että mahdolliset tapahtumat ajoittuvat kahden vuoden taakse syyskuuhun. Palaneista siileistä sen enempää kuin silminnäkijöistäkään ei ole vielä ollut havaintoja.

Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan käytöstä poistetulla jätevedenpuhdistamolla poltettiin 10.-17. syyskuuta 2007 paikalle kertynyttä risu- ja roskapuukasaa.

Tutkinnan johtajan Jyrki Hännisen mukaan alustavaa selvitystä on tehty. Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisi on kuulustellut kunnan teknisen toimen henkilöstöä, palo- ja pelastustoimen väkeä sekä kylän asukkaita.

– Jos on syytä epäillä, että asiassa on tapahtunut rikos, menee se syyteharkintaan. Eläinsuojelurikos on suhteellisen vakava rikos. Rikos voi olla tehty tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tai sitten tapaus on katsottava tapaturmaiseksi, mikä ei ole rikos. Syyttäjälle jää taas oma kynnys katsoa, onko rikoksen todennäköisyyteen syitä.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus