23.02. 21:54
Parikkalassa Särkisalmen keskustassa tuhoutui sähkönjakelun päämuuntaja, mikä aiheutti sähkökatkoksia tiistai-iltana Parikkalassa ja aina Punkaharjulla saakka. Muuntajaan tuli oikosulku, jonka arveltiin todennäköisimmin johtuneen sankasta lumentulosta.
Muuntamosta lähti kauas näkynyt valokaari. Sähköt olivat jonkin aikaa poikki ennen kuin sitä alettiin juoksuttaa talouksiin kiertoteitse. Oikosulku aiheutti muuntamoon niin suuret vahingot, että sen korjaaminen vie arviolta aikaa päivän ehkä kaksikin.