02.11. 21:06
Sulkavalla vireille laitettu tykkivenehanke halutaan pelastaa haastekeräyksen tuotolla. Sillä pyritään saamaan kokoon tarvittava yksityinen 32 000 euron rahoitusosuus.
Haastekeräyksen laittoivat alkuun Sulkavalla syntyneet ja koulunsa käyneet, mutta sen jälkeen muualle muuttaneet Jari Eronen ja Ari Makkonen.
Kaksikko haastaa erityisesti kaikki vuonna 1966 syntyneet, ja erityisesti kaikki Sulkavalta poismuuttaneet mukaan pelastamaan tykkijollahanketta, kunnan nettisivulla julkaistun haasteen mukaan.
Eronen ja Makkonen haluavat toiminnalla tukea paikallisten yritysten ja kunnan hyvähenkistä toimintaa. Molemmat miehet avasivat keräyksen 1 000 euron panostuksella. Viime viikon loppuun mennessä keräyksen tuotto oli 4 800 euroa.
Haastekeräys kestää marraskuun 11. päivään asti.