RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
JÄÄVEISTOKSET VIEDÄÄN KOHTA

Jos jääveistokset ovat vielä näkemättä, kannattaa ne käydä katsomassa ennen kuin tori tyhjennetään markkinoita varten. Kuvassa Mongolian joukkue veistoksineen.

Jääveistoksia ehtii vielä ihailla

11.03. 15:31 | Päivitetty 11.03. 16:07

Savonlinnan kevätmarkkinat järjestetään tiistaina ja keskiviikkona 23.-24.3.

Kaupunginpuutarhuri Raili Aurava kertoo, että lumenajo satamasta on jo aloitettu ja ensi viikon alkupuolella on todennäköisesti varsinaisen torialueen vuoro. Aurava muistuttaa, että jos haluaa vielä käydä ihailemassa jääveistoksia, kannattaa se tehdä viikonlopun tai heti alkuviikon aikana.

Sataman työmaa vaikuttaa järjestelyihin siten, että markkinapaikkoja tulee rannanpuoleiselle kadulle, Satamapuistonkadulle. Katu suljetaan siksi aikaa kokonaan ajoneuvoliikenteeltä.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus