04.11. 16:32
Enonkosken kunnanhallitus tarjoaa MS-liitolle 544 000 euroa reilun 25 hehtaarin kokoisesta Kangassaari–tilasta ja Ihamaniemellä sijaitsevasta noin 2,9 hehtaarin määräalasta.
Päätös tarjouksen teosta ei ollut yksimielinen, sillä kunnanhallituksen jäsen Tauno Nurmio (sd.) esitti, että alueista ei tehtäisi tarjouksia eikä sitä myöten kauppojakaan. Nurmion vastaehdotusta ei kannatettu, joten hän jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.
Kunta myi kyseiset maa-alueet MS-liitolle 300 000 markan eli noin 50 000 euron kauppahinnalla vuonna 1998. MS-liitto hankki alueen toimintaansa liittyväksi erityisryhmien luontoliikunta- ja matkailukohteeksi. Tarkoituksena oli rakentaa ja ylläpitää alueella hankkeen edellyttämät rakennukset ja rakennelmat.
Kunnan ja MS-liiton sopimukseen kuului, että MS-liitto olisi investoinut alueeseen seuraavan 10 vuoden aikana vajaalla miljoonalla eurolla, jos liiton suunnitelmat olisivat toteutuneet.
MS-liitto laati alueelle ranta-asemakaavan, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi tammikuussa 2007. Kuopion hallinto-oikeus kumosi valtuuston kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen lainvastaisena Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys ry:n valitukseen perustuen heinäkuussa 2008.