Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
KALEVI NISKANEN 75 V

Kalevi Niskanen on ollut vuosikymmenet näköalapaikalla savonlinnalaisessa ja valtakunnan tason urheiluelämässä.

Suuri ei ole kauneinta

02.10. 10:19

Peräkylän poikana Kalevi Niskanen on pienien yksiköiden kannalla. Perjantaina 3. lokakuuta 75 vuotta täyttävä Niskasen uskoo vakaasti, että on kaikkien kannalta parasta kun tuntee arkeen ja juhlaan kuuluvat ihmiset.

Yhteiskunnan tulee Niskasen mukaan muuttua, mutta ei ihmisen kustannuksella.

– Minusta tuntuu, että melkeinpä kaikilla elämänaloilla yhä suuremmaksi kasvaminen on tavoitteena.

Lentopallomiehenä Niskanen on ilahtunut monasti, kun lajin harrastajamäärät ovat kasvaneet. Niskasen ponnistelut nuorisolentopalloilun hyväksi palkittiin 1990-luvulla, kun koululentis sai jalansijaa. Savonlinna oli yksi johtavia paikkakuntia.

– Meiltä löytyi 204 joukkuetta. Se lienee Suomen ennätys.

Nyttemmin harrastajamäärät ovat syntyvyyden alenemisesta johtuen rajalliset. Siitä johtuen mm. lentopalloilussa ollaan kuitenkin synnyttämässä suuria kokonaisuuksia. Seurojen kesken on jo yhteisiä joukkueita, mutta tavoitteena ovat jopa alueelliset joukkueet. Niskasen mukaan kehitys ei ole tervetullut ainakaan nuorempien kannalta.

– Mielestäni on kohtuutonta kuskata kallislahtelaisia lapsia Kerimäelle harjoituksiin tai lahjakasta tyttöä Kumpurannalta Savonlinnaan.

Mini-ikäisten yhdistelmäjoukkueita esim. Savonlinnan ja Kerimäen kesken Niskanen suorastaan kavahtaa.

– Mineille Savonlinna-Kerimäki -ottelut ovat kuin Ruotsi–Suomi -maaotteluja.

Yhtäkaikki, Niskasen mielestä lapsi hukkuu talousalueen kokoisten seurojen suunnitelmiin. Isous suosii Niskasen mukaan lahjakkaimpia.

Kovenevassa kilpailussa juniorit irrottautuvat Niskasen mielestä aivan liian nuorina kodeistaan. Valtalajeilla on imua ja monella nuorella unelmissa rahakas ammattilaisura.

– Viisitoistavuotiaana jos lähdetään, se on ehdottomasti liian aikaisin. Ei missään tapauksessa. Nuoren elämä on tuolloin murroksessa.

Kotiseurassa nuoren tulisi jaksaa ainakin B-juniorina.

– A-ikäiset tytöt ovat jo naisia.

Kun Niskanen puhuu lentopalloilusta, hänen näkemyksensä perustuvat monikymmenvuotiseen kokemukseen. Toiminta on monella tasolla kehittynyt, mutta perusasiat eivät ole muuttuneet.

– Mielestäni on yhä selvää, että jos harjoituksiin saapuu sata lasta, meidän tehtävämme on järjestää heille ohjausta.

Perustyö seuroissa on kaiken perusta, eikä sitä pitäisi liikaa häiritä. Niskasta kuitenkin hirvittää nykyinen vauhti.

– Joka toinen vuosi polkaistaan joku uusi projekti käyntiin. Kuitenkin kaikille Hangosta Utsjoelle pitäisi antaa ainakin muutama vuosi toimia rauhassa.

Savonlinnan Ajo on vuosien saatossa osoittanut, että perusseuran hyvin tekemä työ tuo taattua tulosta.

– Tuottavuus näkyi naisten maajoukkueessa, jossa oli Ajon kasvatteja parhaimmillaan peräti viisi pelaajaa. Sen lisäksi tyttöjen ja poikien maajoukkueissa muutamia.

Koululentikseen kannattaa Niskasen mukaan panostaa ja käyttää kouluturnauksissa kykyjenmetsästäjiä.

– Ei vuori tule Muhametin luokse.

Samalla kun Mr. Lentopallo puhuu massoista, hän korostaa yksilökeskeisyyttä.

– Harjoitteluryhmät eivät saa olla liian suuria. Muuten häviää inhimillisyys ja lämpö kuten mammuttikouluissa.

Opettajana uransa tehnyt Niskanen ei halua seuratyöhön samaa kehitystä kuin koulumaailmassa ympäri Suomen on tapahtunut. Kuopiossa esimerkiksi yhdistettiin kolme ala-astetta, ja yläastetta.

– Koulut alkavat olla pelkästään teknisiä tiedonjakamislaitoksia. Ruokakin voidaan tuoda kotiin ja ottaa ovenraosta vastaan. Huomisen suunnittelussa kuitenkin pitäisi ottaa eilinen huomioon: tämä päivä on siirtymistä huomiseen.

Vuodet ovat vieneet Niskasta erilaisiin luottamustehtäviin tuhansia kertoja. Vieläkin miehellä on meneillään pari projektia.

– Täydennän liiton matrikkelia ja toimin Olteri-Killan markkinointimiehenä koko maan alueella.

Niskanen kiittää perhettään ratkaisevasta tuesta.

Kari Ikonen

Kalevi Niskanen ei juhli merkkipäivänään.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus