Error processing SSI file
Tilaa Ilmoita Eturivi
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Murhamysteeri kiinnostaa

19.09. 13:22

Parikkalalaisen Katja Palmun viime talvena markkinoille tuoma Murhamysteeri-ohjelmapalvelukonsepti on lähtenyt hyvään alkuun. Palmu etsii toimintaan parhaillaan alihankkijoita eri puolilta Suomea.

– En itse ehdi millään joka paikkaan, ja siksi tarvitsen alihankkijoita, jotka hoitavat Murhamysteeri-tapahtumien myynnin ja järjestämisen itsenäisesti omilla alueillaan, kertoo Palmu.

Murhamysteerien idea on, että ryhmä ihmisiä saa keskenään näyteltäväksi näytelmän, johon on kirjoitettu roolit mutta ei vuorosanoja. Yleisöä ei ole, ja näytelmä etenee roolien varassa yhden roolihenkilön murhaan ja sen selvittelyyn.

Vaikka mysteereitä on järjestetty vasta muutama, on kiinnostuneita yhteydenottoja tullut Palmulle runsaasti. Hän odottaakin, että syksyn pikkujoulusesonki vilkastuttaa myyntiä reilusti.

Palmu on käynyt keskusteluja murhamysteerien järjestämisestä muun muassa Savonlinnasalin kanssa. Wanha Kasino tarjoaisi mysteereille oivan tapahtumapaikan.

– Asiaa ei ole lyöty vielä lopullisesti lukkoon, mutta konsepti sopisi kyllä tarjontaamme esimerkiksi kokousten oheisohjelmana, kertoo Savonlinnasalin palvelupäällikkö Veli-Pekka Haikkola.

Sanna Keskinen



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file