Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
RAUNI PUPUTTI 70 V.

Seitsemänkymmenennen syntymäpäivänsä iltana Rauni Puputti tunnustaa olevansa onnellinen mies. Hänellä on päällään t-paita, jossa suvun vaakuna komeilee. Sylissään hänellä on pöytäviiri, jossa toistuvat suvun tunnukset, pupu ja Karjalan mänty.

Rauni Puputti sai synttärilahjaksi sukuviirin

11.07. 19:34

Kesälahtelainen Rauni Puputti täytti keskiviikkona 70 vuotta, mutta synttäreitä juhlittiin jo viime viikolla. Varsinaisena syntymäpäivänä merkkipäivän tunnuksena liehui hänen pihassaan punakeltainen viiri, jonka hän sai syntymäpäivälahjakseen.

Erityisen ylpeä ja onnellinen hän viiristä oli, sillä se oli kaikkien ensimmäinen viiri, jonka Puputin sukuseura kenellekään lahjoitti. Viirin mukana tuli myös suvun pöytäviiri sekä ainutkertainen t-paita, johon oli painettu suvun vaakuna ja hänen kuvansa.

Pöytäviiri oli Raunin mukana illalla Puputtien kesäpaikassa Puruveden rannalla, jonne Raunin ja Kaisan lapset, Pasi, Tuula ja Tarja perheineen tulivat isää onnittelemaan. Kaisan erinomaiset leipomukset maistuivat ja varsinkin mansikkakakku oli vailla vertaa.

Paras lahja päivänsankarille tuntui olevan perheen läsnäolo ja lämmin yhdessäolo. Hän pitää suurena rikkautena myös ystäviä.

Puputin sukuseura perustettiin pari vuotta sitten. Raunin ja Kaisan tyttäristä Tuula on innostunut sukututkimuksesta ja on sukuseuran aktiivinen jäsen.

Puputit ovat lähtöisin Laatokalta Lumivaaran pitäjästä. Rauni syntyi ja kasvoi Pamolan saaressa siihen asti, kun piti lähteä evakkoon. Hän pitää onnellisena asiana sitä, että on päässyt käymään synnyinsijoillaan joka vuosi siitä asti, kun se kävi mahdolliseksi.

– Tämänhetkinen unelmani on, että vielä tänä kesänä pääsisin sinne lähtemään. Siellä on ihana käydä, sillä siellä ei kuule paljonkaan ihmisen aiheuttamia ääniä. Minkä nyt lentokone joskus lentää. Siellä on rakennuksista muistona navetan kivijalka, mutta omenapuu on valtava. Myös marjapensaat ovat tallella. Kovin ne ovat kummatkin happamia eikä ne kelpaa edes varkaille, Rauni naurahtaa.

Rauni Puputti ei haikaile muuttaa takaisin Karjalaan. Hän toteaa, että hänen elämänsä on Kesälahdella. Hän sanoi, ettei hän pysty olemaan katkera elämälle, joka on heitellyt häntä sinne tänne.

– Täällä minulla on kaikki, mitä minä tarvitsen. Elämässä pitää ajatella positiivisesti. Minulla on nyt hyvä olla, hän tunnustaa.

Rauni oli tuonut joskus aiemmin Pamolan saaresta valkoisen karjalanruusun juurakon, ja istuttanut sen kesäpaikan pihaan. Nyt ruusu työntää kukkaa sen kuin kerkeää. Syntymäpäivän aamuna Kaisa kävi taittamassa kukan ruususta ja toi sen miehelleen vuoteeseen. Hän lauloi onnittelulauluna tälle Laps olen köyhän kauniin Karjalan. Samanlainen valkoinen ruusu koristi myös illalla kahvipöydässä ollutta mansikkakakkua.

Katri Tirkkonen


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus