RSS
Tekstikoko: A A A
SYKSYLLÄ KELASSA ON RUUHKAA

Syksyn hakemusruuhkan välttää, kun hakee opintotukea jo kesällä.

Opintotuen hakuaika on nyt

12.07.2011 12:32

Jälleen tänä syksynä moni opiskelija täyttää opintotukihakemuksia ensimmäistä kertaa elämässään. Harva heistä kuitenkaan tietää, että syksyn hakemusruuhkan välttämiseksi tukea kannattaa hakea jo kesällä.

– Opintotukea kannattaa hakea heti, kun on saanut tiedon opiskelupaikastaan. Kun on aikaisin liikkeellä, varmistaa sen, että tuki on tilillä opiskelujen alkaessa. Syksyllä käsittelyajat ovat pidempiä ruuhkan vuoksi, toteaa Kelan opintotukiryhmän suunnittelija Jouni Parkkonen.

Kolmesta osasta muodostuvaan opintotukeen ovat oikeutettuja kaikki päätoimisesti lukiossa, ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opiskelevat. Tukeen vaikuttavat opiskelijan ikä, asumismuoto, siviilisääty, oppilaitos ja jossain tapauksissa vanhempien tulot. Myös omat tulot vaikuttavat tukeen.

Opintotuen hakeminen onnistuu netin kautta kirjautumalla omilla verkkopankkitunnuksilla Kelan asiointipalveluun. Sähköisen hakemuksen yhteenveto kertoo, mitä paperiliitteitä opiskelijan on toimitettava kahden viikon kuluessa, jotta hakemus voidaan käsitellä loppuun.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus