RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
SÄÄ EI PELOTTANUT JUOKSIJOITA

Jonna Monto vetää tätä joukkoa alkukiihdytyksessä perässään Kaisa Heiskanen ja Iida Herttuainen.

Vaatihan se asennetta

26.12. 20:13

Tuskin kovinkaan moni 39 uskaliaasta osanottajasta oli kokenut yhtä hurjaa keliä juoksukilpailussa kuin tapaninpäivänä Savonlinnassa talvijuoksusarjan kolmannessa osakilpailussa.

Lunta tuli poikittain, tuuli puhalsi myrskyisästi ja suurin osa matkasta juostiin lähes umpihangessa. Joka tapauksessa kaikki selvittivät valitsemansa matkat 7,8km, 3,75km tai 800m kunnialla.

Kevyen liikenteen väylän aurannut traktori ”myöhästyi” puoli tuntia, joten ainoastaan pitkän matkan juosseille oli jalan alle kovempaa pohjaa viimeisillä parilla kilometrillä.

– Aamulla jahkailin, että näinköhän pitäisikään lähteä, mutta huumorilla lähdin mukaan. Kääntöpaikalla huumori tosin unohtui, pitkän matkan aikaan 36.55 taistellut Taito Ruuska kertoi viitaten loppupuoliskon vastatuulipuskemiseen.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus