Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
SM-KULTAA PUNKAHARJULLE

Eetu Toroskainen tavoittelee sunnuntaina vielä hyvää sijoitusta pituudessa.

Toroskainen on lennossa

15.08. 21:07

Punkaharjun Urheilijoiden Eetu Toroskainen voitti lauantaina Harjavallassa 14-vuotiaiden poikien 100 metrin Suomen mestaruuden.

Toroskainen juoksi finaalissa ajan 11,90, mikä oli kaksi kymmenystä nopeampi kuin hopeamitalisti Aleksi Honkavuorella. Pronssimitalistikin jäi voittajasta vain kolme kymmenystä, joten kilpailu oli todella tasainen.

– Ihan hyvinhän se meni. Tavoite tuli saavutettua, Toroskainen kommentoi ensimmäistä SM-voittoaan ensimmäisissä SM-kisoissaan.

– Nappiin meni, hymyili myös Toroskaisen valmentaja Pasi Holi.

Toroskainen oli jo alkuerissä nopein ajalla 11,88. Finaalissa voitto ei tullut helpolla.

– Tosi tiukkaa oli, mutta olin sitä osannut odottaakin, kultamitalisti kertoi.

– Ei ollut ihan nappijuoksu, mutta melkein. Kauden parhaasta ajasta jäin vähäsen, aiemmin kesällä 11,85 juossut Toroskainen kertoi.

Punkaharjulainen osallistuu tänään pituuskilpailuun, mutta lähtee siihen ilman tavoitteita.

– Lähden katsomaan miten menee. Tulostavoitetta ei ole, pikakiituri totesi.

Riihimäellä 19-vuotisten SM-kisoissa Savonlinnan Riennon Jonna Monto ja Antti Eerikäinen sijoittuivat lajeissaan kuudensiksi.

Monto juoksi 1500 metrillä ajan 4.57,06, joka jää vain vajaat kaksi sekuntia hänen ennätyksestään. Monto oli ennen juoksua tilastossa kahdeksas.

Lähelle ennätystä tullut aika ei Montoa tyydyttänyt.

– Sijoitus on ihan okei, mutta aika on huono. Oma ennätys oli tavoitteena. Juoksu oli jotenkin kankeaa alusta lähtien.

– En jännittänyt mielestäni yhtään liikaa, jotenkin vaan juoksu ei kulkenut. Treenit ovat menneet hyvin, joten odotin parempaa aikaa, Monto kertoi.

Sunnuntaina rientolainen osallistuu 800 metrille.

– Toivottavasti sillä kulkee paremmin. Kyllä minä ennätystäni yritän parantaa, Monto totesi.

800 metrin voittaja oli Haminan Pontevan Kaisa Tyni ajalla 4.39.82. Toinen oli Heinolan Iskun Heidi Marttinen 4.43,41 ja kolmas Forssan Salaman Sanni Klemelä 4.50,06.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus