
Pian talvikenttää kaivanneet urheilijat saavat harjoitella Talvisalossa kunnon olosuhteissa myös talvella.
25.08. 21:42
Savonlinnan Työväen Palloseura pystyy maksamaan uuden kumirouhekentän lämmityksestä johtuvat kulut. Seuran hallituksen puheenjohtaja Jukka Nokelainen vakuuttaa, että STPS:ssa on laskettu lämmityksestä aiheutuvat lisämenot tarkasti.
– Olemme tehneet laskelmat vuoteen 2014. Ennen kuin annoimme suostumuksen maksaa kaikki lämmityksen rakentamis- ja muut lämmityksestä aiheutuvat kulut, olimme yhteydessä muihin seuroihin, jotka ovat tällaiseen kuvioon sitoutuneet. Saimme heiltä hyvää faktaa omien ratkaisujemme pohjiksi. Eli emme ole mitenkään soitellen sodassa.
Nokelainen kuitenkin muistuttaa, että lämmityskuluihin osallistumisesta päättäminen on seuraväen asia. Seuran yleinen kokous päättää asiasta maanantaina 31.8. Ennen sitä STPS:n hallitus valmistelee esityksensä torstain kokouksessaan.
– Suunnitelmat ovat seuran sinettiä vaille valmiit.
Tällä hetkellä Savonlinnan seudulla jalkapalloilee vuoden aikana noin 800 harrastajaa STPS:n hallinnoimissa joukkueissa ja kerhoissa. Lukuun on laskettu mukaan lisenssipelaajat, nappulajalkapalloilijat sekä kesän jalkapallokoululaiset.
– Kumirouhekentän valmistuminen mahdollistaa myös tyttö- ja naisjalkapalloilun nousun. Lisäksi esimerkiksi edustusjoukkueemme ei enää tarvitse antaa tasoitusta muille lohkon joukkueille siksi, etteivät pelaajat pääse tekemään lajiharjoituksia talvella.
Karoliina Helander