01.08. 18:02
Savonlinnan Työväen Palloseura esitti iloista peli-ilmettä lauantaina Kouvolassa. Voikkaan Potkupallokerho kaatui jalkapallon kolmosen ottelussa kotikentällään 0–2 (0–1).
– Oli huonot lähtökohdat otteluun, sillä meillä oli vain kaksi vaihtopelaajaa, STPS:n valmentaja Kai Koikkalainen kertoo.
Hän oli houkutellut joukkueen täydennykseksi yli nelikymppisen Simo Konstin, joka tunnetaan nykyää paremmin Pellossalon Nousun kovana ikämiespyöräilijänä. Konstin kunto on rautaa, mutta futis käy tietysti jalkoihin.
Ville Vento laukoi keltamustien avausmaalin Voikkaan pallokentällä. Armottomassa iskussa oleva Nuredeen Mohammed tarjoili syötön.
Kai Koikkalainen hölkkäsi itse kentälle ottelun loppuminuuteilla. Vanhan liiton miehen maalivainu on edelleen tallella, sillä luotsari iski STPS:n toisen osuman. Maali oli Koikkalaisen kolmas tällä kaudella.
Voitto maistui savonlinnalaisille makealta. Voikkaa on yleensä ollut STPS:lle erittäin hankala vastustaja.