RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
UPEA PÄÄTÖS KAUDELLE

Santeri Varis (toinen vas.) sai uransa suurimman palkintonsa. – Ei oikein mahtunut reppuun, Varis naureskeli.

Santeri Varis kipusi korokkeelle Italiassa

22.10. 19:16

Kartingin paikallinen ykkösnimi, Savonlinnan Urheiluautoilijoiden Santeri Varis, päätti kautensa upeasti viime viikonloppuna Pohjois-Italiassa. Variksen kauden piti päättyä jo Porin Syyspäräykseen syyskuun lopulla, mutta 15-vuotias savonlinnalainen päätti käyttää auenneen mahdollisuuden Italiassa. Ja loistavasti hän sen käyttikin.

Varis kaasutti toiseksi Championkart-sarjan päätösosakilpailussa Jesolossa Venetsian lähistöllä. Variksen edelle ennätti vain kotiradallaan Pista Azzurralla ajanut Simone Favaro. Hän on ensimmäinen suomalainen Championkart-sarjan palkintokorokkeella.

– Toinen sija hieman yllätti. Perjantaina eivät vielä odotukset olleet korkealla kun kaikki oli vähän vierasta. Ajo parani koko ajan ja kisassa olin jo tosi hyvässä vahdissa, Varis totesi.

Mukana luokassa oli Italian parhaimmistoa ja kaikkiaan ajajia viidestä maasta. Kovatasoisessa kisatapahtumassa kuskeja oli toistasataa 12 eri maasta.

– Meillä oli kympin kärjessä tosi tiukkaa, sillä moni ajoi kotiradallaan, ainoana suomalaisten värejä puolustanut Varis kertoi.

Varikselle Italian reissu oli kaikin puolin upea kokemus. Kuljettajaesittelyssä hän pääsi kantamaan siniristilippua ja finaalin jälkeen oli vuorossa uran ensimmäinen televisiohaastattelu.

– Kyseessä oli italialainen tv-kanava. Onneksi haastattelu tehtiin englanniksi.

Varikselle avautui mahdollisuus kilpailuun hänen mekaanikkonsa Mikko Laineen kautta. Laine on ajanut Eurooppa-sarjaa ja tunsi kilpailun organisoineen tehtaan miehiä.

– Häneltä oltiin kyselty, tietäisikö hän ketään kuskeja Suomesta, Varis taustoitti.

Variksen kisareissua helpotti huomattavasti se, että poikaa odotti kisavarikolla tuliterä auto uudella koneella. Championkartin ajaminen saattaakin tulla ajankohtaiseksi myös ensi keväänä.

Joni Jäntti



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus