
Mikko Hirvonen ei halua hukata yhtään MM-sarjapistettä. Jyväskylässä hän nappasi voiton, toivottavasti Australiassakin.
02.09. 21:40
Mikko Hirvonen toivoo Australian MM-rallin perjantain etapille ennustetun sateen toteutuvan. Kosteus sitoisi tien pinnalla olevan irtohiekan ja helpottaisi kärkiautona reitille ampaisevan kuljettajan menoa.
– Perjantain on minulle ilman muuta kisan vaikein päivä. Se on reitin hitain etappi ja tiellä on eniten irtohiekkaa. Lauantaina ja sunnuntaina tien pohjat ovat kovat, eikä irtohiekkaa ole juuri lainkaan, Hirvonen sanoo.
Australian ralli alkaa torstaina kahdesti ajettavalla yleisöek:lla. Hirvonen lähtee reitille kolmen pisteen MM-johdossa ennen Sebastien Loebia. Citroenin ranskalaistähti on voittanut edellisen kerran toukokuussa Argentiinan rallissa. Fordilla kisaava Hirvonen taas on ajanut peräkkäiset voitot Kreikan, Puolan ja Suomen MM-ralleista.
– Sama tilanne tässä on mestaruussarjaa ajatellen kuin ennen Jyväskylän kisaa. Nollakilpailuun ei ole varaa, tai muuten mestaruustaistelu on ohi, Hirvonen sanoo.
Hirvosen mukaan hänellä ei ole varaa taktikoida tai ryhtyä varmistelemaan MM-johtoaan.
– Kun sarjaa on jäljellä vain kolme kilpailua tämä kisa mukaan lukien niin, jokainen MM-piste on todella tärkeä. Se tarkoittaa, että voitosta lähdetään ajamaan ilman muuta.