RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
KOHTI MM-KISOJA

Italiasta on ilmoittautunut kiekkoveneiden MM-kisaan yhdeksän joukkuetta, kertoo kisojen projektipäällikkö Annika Tiainen.

Perämiehet marssivat liput hulmuten

15.05. 13:27

Sulkavalla soudetaan kirkkoveneiden maailmanmestaruuksista kahdella eri matkalla heinäkuun toisen viikon aikana. Torstaina kilpaillaan 2000 metrin pikamatkalla aikakarsintoineen ja sunnuntaina 60 kilometrin kuninkuusmatkalla Partalansaaren ympäri.

– Tähän mennessä ulkomailta on ilmoittautunut 2000 metrin MM-lähtöön kaksikymmentä ja sunnuntain 60 kilometrin MM-lähtöön 25 eli yhteensä 45 joukkuetta, kertoo MM-kirkkovenekisojen projektipäällikkö Annika Tiainen.

– Kilpailujen kansainvälistä yleisilmettä korostamme huomioimalla vieraat mahdollisimman hyvin. MM-ohjelmistoon kuuluvat esimerkiksi perämiesten marssi liput hulmuten ennen torstain pikamatkaa sekä avajaisjuhla torstai-iltana.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus