
Toni Laakso onnistui kuudessa kärkilyönnissä Oulun Lippoa vastaan.
10.07. 22:05
Harjoittelemalla saatu jumi on voimaa, sitten aikanaan. Kovan punttikuurin keskellä saattaa olla, että pesäpallo tuntuu kahvakuulalta, pingispallolta tai joltain siltä väliltä.
Mainion kauden miesten Superpesiksessä pelanneen Kiteen Pallon pelinjohtaja Raimo Bragge on ottanut tietoisen riskin ja laittanut miehistönsä komentamaan rautaa kesken kauneimman kesän. Punttikuuri näkyy nyt kahtena peräkkäisenä tappiona, kun Sotkamon Jymylle hävityn ottelun jälkeen Oulun Lippo laittoi perjantaina kiteeläiset pesukoneeseen kotonaan ja naulasi taululle voiton lukemin 2–1 (0–1, 8–2, 1–0).
– Kun nyt näyttää siltä, että pelaamme pudotuspeleissä, niin voimme harjoitella syksyä varten silläkin verukkeella, että tappioita tulee, Bragge selvensi.
Itse asiassa Bragge saa kiitellä oululaisia ensimmäisen jakson saamattomuudesta, sillä KiPa näytti väsyneeltä ulkona ja sisällä. Aleksi Rautiaisen näpy ei ollut ehkä juoksun arvoinen, mutta niin vain Juha-Matti Sirviö ehti tuomaan jaksovoittoon riittäneen juoksun oululaisten avustuksella.
– Jos jotain positiivista pitää hakea, niin kyllä tuohon yhteenkin pisteeseen pitää olla tyytyväinen, Bragge totesi.
Toisella jaksolla Oulu sai pelaamisen näyttämään helpolta ja rakenteli 14 kolmostilannetta. KiPa:n kauhun hetket osuivat toiselle ulkovuorolle, kun Jarmo ”Kumura” Korhosen poika Matti Korhonen ja lukkari Hannu Huuskonen löivät kahden juoksun arvoiset kiskaisut koppareiden reviireille. Tulostaulu näytti jo 7–0 ja KiPa teki kaksi juoksua supervuoroa odotellessaan. Rautiainen ja kuuden kärkilyönnin Toni Laakso onnistuivat merkityksettömissä kotiutuksissa.
Supervuorossa olisi ollut mahdollisuus kirkastaa ilta, mutta sisävuoro oli pian pelattu. Kaksi paloa laittomilla ja käry kakkoselle ei ollut sitä, mitä Bragge haki.
Oulu juoksutti heti kärjestä pesät täyteen ja Marko Pelkonen löi maata pitkin koppareille saakka ottelun ratkaisujuoksun.
Ulkopelaaminen ei ollut pelinjohtajan mieleen.
– On tässä palaverin paikka senkin asian takia, Bragge suunnitteli.