RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
KAAMOSMASENNUSTAKO?

Top Teamin Jari Aromaa pörräsi ja taisteli, mutta tehot olivat keskiviikkoiltana kateissa.

Neljäs tappio putkeen

02.12. 22:29 | Päivitetty 03.12. 09:28

Top Teamin alkukauden raikas lento on taittunut syväksi kaamosmasennukseksi.

Keskiviikkona tappioputki venyi jo neljän ottelun pituiseksi, kun LeBa-96 kävi hakemassa kaksi salibandyn I -divisioonan pistettä OKL-hallista maalein 6–7 (2–2, 2–3, 2–2). Voitto oli kontiolahtelaisille vasta kauden toinen, joten tuuletukset loppusummerin soitua olivat sen mukaiset.

– Tehtiinpä taas loppukausi itsellemme vaikeaksi, Top Teamin valmentaja Marko Partio puhisi tämän vuoden viimeisen kotipelin jälkeen.

Valmennuskaksikko Partio–Atte Juuti yritti herätellä joukkuettaan asettamalla maalin suulle Mika Myllyksen. Kun LeBa iski toisen erän alkuun kaksi maalia kahteen ja puoleen minuuttiin teki Myllys tilaa Joonas Kristianssonille.

– Missään tapauksessa maaleja ei voi laittaa Mikan piikkiin, antoi Partio synninpäästön veskarilleen ja oli oikeassa. Avauserässä LeBa ei juuri maalipaikoilla herkutellut, mutta pari varmaa maalia Myllys kuitenkin torjui kahdesta päästetystä huolimatta.

Kotijoukkueella oli mahdollisuus karata ottelun avauserässä, kun LeBan Toni Vainikainen passitettiin viideksi minuutiksi jäähypenkille väkivaltaisesta pelistä.

Top Teamin ylivoimapeli oli tässä kohtaa kuitenkin kovin tehotonta. Ainoastaan kerran heilahti verkko LeBan isokokoisen maalivahti Jarmo Väyrysen selän takana.

Toisessa erässä Top Team kuroi vieraiden kahden maalin johdon tasoihin.

– Siinä vaiheessa näytti vielä hyvältä. Sitten taas passivoiduttiin ja tehtiin aivan erilaisia asioita mitä oli kopissa sovittu, Partio sanoi.

Päätöserässä Top Team päästi vieraat jälleen kahden maalin johtoon, kunnes aloitti kirivaiheen.

Kokoonpanoon pitkältä tauolta palannut Tuomo Auravuo iski ylivoimalla yläpesään. Sankarinviitta pysyi harteilla vain hetken, sillä viidentoista sekunnin kuluttua LeBa oli taas kahden maalin karkumatkalla. Auravuo antoi alimpana miehenä harhasyötön ja vastustaja kiitti.

Vielä kerran Top Team pääsi maalin päähän, mutta tasoihin asti eivät rahkeet rajusta yrityksestä huolimatta riittäneet.

– Ilme oli hyvä ja töitä jaksettiin tehdä. Mutta virheitä tuli taas liikaa. Hyökkäysalueella luovutettiin kaverille palloja liian helposti, näki Partio syyt tappioon.

Top Teamin tehoista vastasivat pääasiassa kokeneet sotaratsut. Antti Tahvanainen osui kolmesti Tero Astikaisen syötöistä. Maalitykki Astikainen alusti vielä Janne Hoikkasen kavennuksen ottelun loppuhetkillä. Tomas Hoikkanen onnistui kerran maalinteossa.

Tehoista huolimatta ykköskentällinen ei päänsilittelyjä valmentajilta saanut.

– Ykkönen on ollut kahdessa viime pelissä aivan yössä. Omiin kolisee liikaa ja maaleja syntyy oikeastaan vaan ylivoimalla, suomi Atte Juuti.

Top Team lähti peliin kolmella ketjulla. Henri Tuutti, Teemu Ahokas ja hyökkäysvitjaan nostettu Petri Melonen joutuivat kuitenkin antautumaan heti ensimmäisessä vaihdossaan ja jatkossa peliaika olikin kortilla.

Top Team pelaa viikonvaihteessa kaksi ottelua vieraissa. Lauantaina on vastassa M-Team ja sunnuntaina tappioton sarjakärki Loviisa.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus