RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Myllynen neljäs SM-moniotteluissa

05.09.2010 22:12

Savonlinnan Riennon Netta Myllynen lähti taistelemaan viimeisessä lajissa 800 metrillä vielä pronssista, mutta joutui taipumaan neljänneksi 14-vuotiaiden viisiottelussa nuorten moniotteluiden SM-kisoissa Sastamalassa sunnuntaina.

Myllysen piti juosta kymmenen sekuntia kovempaa kuin Jyväskylän Kenttä-Urheilijoiden Sini Toivola ja hän lähtikin liikkeelle rohkeasti ensimmäisen kierroksen sujahtaessa 1.11. Lopussa tuli kuitenkin seinä vastaan pitkän, lähes kymmentuntisen ottelu-urakan päätteeksi. Aika oli hyvä 2.41,60.

– Lähdin kaikki tai ei mitään -periaatteella. Kauheatahan 800 metriä aina on, pikajuoksuissa parhaimmillaan oleva Myllynen kommentoi.

Myllynen keräsi 2167 pistettä jääden ennätyksestään vain 22 pisteen päähän. Pronssiin jäi eroa 41 pistettä. Myllysen vahvuus oli tasaisuus, sillä hän oli lajeissa sijoilla 6-15.

Myös Punkaharjun Urheilijoiden Annika Luukkainen onnistui 14-vuotiaiden viisiottelussa. Hän keräsi ennätyspisteensä 1769 ja sijoittui 21:nneksi peräti 52 ottelijan joukossa.

Lue lisää maanantain Itä-Savosta.

Tulostettava sivu


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus