RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
TULEVAISUUTTA RAKENTAMASSA

Jukka Holttinen kertoi heti ensimmäisenä juniorilukkareille, että syöttöjen ei pidä olla liian korkeita.

Lukkarileiri oli menestys

30.12. 15:43

– Ovatko kaikki jo majoittuneet? Ai eivät? No ruokatauolla vielä ehtii. Ja jos ei ehdi, niin ulkona on hyviä telttapaikkojakin, kun nyt ei enää ole niin kylmäkään, lohkaisi Pekka Arffman saaden koko joukon juniori-ikäisiä pesäpalloilijoita kikattelemaan Tanhuvaarassa juniorien lukkarileirin alkajaisiksi.

Juvalainen pesäpalloilulegenda saatteli näillä sanoilla tiistaina ja keskiviikkona pidetyn juniorien lukkarileirin käyntiin tiistaina Tanhuvaarassa.

Joulun aikaan sijoitettu leiri oli Itä-Suomessa lajinsa ensimmäinen. Pesäpalloilun juniorileirityksiä on toki ollut, mutta lukkareille erityisesti suunnattu kokonaisuus oli nyt uutuus.

45 junioria Tanhuvaaraan houkutelleen leirin suosio oli järjestäjille, Pesäpalloliiton itäisen alueen aktiiveille, iloinen yllätys. Leirin rehtori Arffman odotti leirille kahtakymmentä innokasta.

Lue lisää torstain Itä-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus