
Vesa Laukkanen (oik.) ja Jani Reijonen eivät säästele voimiaan pistäessään rautaa ruotuun.
13.01. 11:01
Savonlinnan Jyryn voimailusalilla kymmenkunta punttiäijää ähkii ja puhisee. Tänne ei kannata tulla, jos pelkää hikeä ja ärräpäitä.
Jyryn miehet, Matti Hukkanen, Jani Reijonen, Aki Loikkanen ja Tomi Sairanen sekä varamiehiksi reissuun nimetyt Tuomas Pennanen ja Vesa Laukkanen uskovat mahdollisuuksiinsa 15.11. järjestettävissä penkkipunnerruksen joukkue-SM-kilpailuissa Salossa.
– Meillä ei ole ketään ylivoimaista huippumiestä, vaan kaikki ovat tasaisia suorittajia. Se onkin joukkuekilpailussa vahvuutemme, miehet erittelevät vahvuuksiaan.
Savonlinnan joukkue on sijoittunut neljänneksi kahtena edellisenä vuonna. Nyt tavoite on tietenkin mitali.
Hukkanen lähtee kilpailuihin nostamaan 220-230 kilon rautoja, Reijosen tavoite on jossain 200 kilon tuntumassa, samoin Pennasen. Kun Loikkanen nostaa tällä hetkellä yli 250 kiloa, voisi joukon yhteistulos olla 850 kilon paremmalla puolella. Jos kaikki osuu nappiin.
– Harjoituksissa voi tosin nostaa vaikka miten kovia rautoja mutta kilpailulavalla kaikki on erilaista. Pitää olla pääkoppa kunnossa, että pystyy tekemään parhaan mahdollisen tuloksen niissä olosuhteissa, 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran kilpalavalle noussut Laukkanen miettii.
Miehillä on takana kymmenien vuosien harjoittelu, eli peruskunto on kohdallaan. Nyt, aivan SM-kilpailun kynnyksellä, hiotaan juuri pääkopan kuntoa ja kilpailutilannetta.
– Teemme kilpailunomaisia harjoituksia. Nopeita, teräviä treenejä, joissa teemme kaiken kuten kilpailuissakin.
Konkarien läsnäolo auttaa nuoremman polven kilpailijoita. Kaksi vuotta kilpaillut Hukkanen sai Laukkaselta hyvää tukea ensimmäisiin kilpailukoitoksiinsa.
– Suoritus sinänsä menee ihan samalla tavalla, oli siinä kokeneempia miehiä ympärillä tai ei. Mutta itse suorituksen ulkopuoliset käytännön asioissa, kuten punnituksissa ja aikatauluissa, on kokeneesta kaverista apua.
Karoliina Helander