Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
KIPA-PATTU 0-1

Kiteen lukkari Toni Laakso pelasi huippuottelun. Se ei kuitenkaan sunnuntaina riittänyt.

Kiteen voittohaaveet hukkuivat lepikköön

26.07. 21:54

Tunnetta, tohinaa ja taistelua. Niitä elementtejä tarjosi Rantakentän sunnuntai-ilta. 2700 katsojaa näki ihan kohtuullisen superpesisottelun, jossa KiPa joutui nöyrtymään lukemin 0–1 (2–2, 4–7).

Mestaruutta puolustava ja sarjaa tälläkin hetkellä johtava raahelainen Pattijoen Urheilijat löysi matsin ratkaisun ennakolta suunnitellusta paikasta. Vieraat tulivat toisen jakson kolmannen vuoron tasoittavalle 3–2 johdossa. Kiteen tuli paloi tässä vaiheessa isolla liekillä, koska punapaidat olivat edellisessä vuorossa nousseet kolmen juoksun takaa yhden tikin päähän.

Raahen kolmospolttaja Jussi Kemilä niittasi etupesien ollessa täynnä kovan paukun läpi kakkospuolelta. KiPan kakkosvahti Antti Kontinen ei aivan tavoittanut rajasivallusta. Tuloksena oli kunnari ja kaksi tavallista. Vieraat karkasivat jo neljän juoksun johtoon.

– Tärkeään paikkaan tuli läpäri ja sitä on kohtuu pitkään haettu. Nyt sattui keskiressuun ja meni lepikkoon, Kemilä tuumi.

Raahen ykkösvahti Marko Rasinkangas oli jo toisen jakson avausvuorossa pyssyttänyt läpi kakkosrajan jatkeelta. Se oli kunnarin ja kahden juoksun arvoinen kanuuna.

– Pisteisiin täytyy olla tyytyväinen ja muutamaan hyvään lyöntiin, muuten oli sekalaista, vieraiden pelinjohtaja Jarkko Kokko raportoi.

KiPan lukkari Toni Laakso pyöritti Raahen ensimmäisellä jaksolla kuin karusellissä. Laakso oli rautaa sisäpelissäkin takoen Kiteen kuudesta juoksusta kolme. Hän on ainoita Kiteen lyöjiä, joka pystyy pistämään painetta myös kolmospuolelle.

– Oli minullakin paikka ratkaista eka jakso, mutta en pystynyt auttamaan joukkuetta, toisen polven pelimies tilitti itsekriittisenä.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus