
Toni Laakso oli KiPan harvoja onnistujia sunnuntain Tahko-matsissa.
02.08. 22:15
Kiteen Pallossa katseet tuntuvat olevan jo pudotuspeleissä, vaikka runkosarjan ratkaisuhetket ovat vasta käsillä. Viimeinen kotiottelu ennen pudotuspelejä oli joukkueelta huonotasoista pesäpalloa varsinkin ensimmäisellä jaksolla ja vierailija Hyvinkään Tahko vei ottelusta kaksi pistettä tuloksella 0–1 (0–4, 3–3).
– Haluan pyytää katsojilta anteeksi, että ensimmäinen oli sellaista kuin oli. Toiselle jaksolle pystyttiin ryhdistäytymään jonkin verran, mutta vastustaja pelasi hyvällä asenteella, eikä antanut ilmaiseksi mitään. Se on selvää, että jotain täytyy tapahtua ennen pudotuspelejä, pelinjohtaja Raimo Bragge pohti ottelun jälkeen.
Ensimmäisen jakson ratkaisu tapahtui toisessa vuoroparissa. Hyvinkää teki siinä kolme juoksua yksittäisillä lyönneillä. Joukkueen peli-ilo syttyi heti ensimmäisenä lyöneen Valtteri Ketosen kunnarilla ja jatkui Juha Korhosen ja Simo Eerikäisen kotiutuksilla. Kitee sai aikaiseksi kolme kolmostilannetta, joista kotiin päästiin yrittämään vain kerran, kun paloja tehtiin kärjen takana.
Kitee saikin hyvän alun toiselle jaksolle, kun Toni Laakso löi 1-0 johtojuoksun ensimmäisessä vuorossa ja Tuomas Tallbacka lisäsi johtoa toisen aloittavalla. Hyvinkää tuli kuitenkin tasoihin Jukka Ristimäen kotiutuksella, jossa juoksua avusti Ville Hämäläisen harhaheitto kotipesään sekä Simo Eerikäisen välilyönnillä.
Sami Mielonen iski vielä Kiteen johtoon neljännessä vuorossa merkkaamattomalla linjapuhkaisulla, mutta omalla tasoittavallaan Hyvinkää pääsi myllyttämään tilannetta yhdellä palolla. Riku Rantanen iski kahteen pisteeseen riittäneen juoksun välilyönnillä.