
Itä-Länteen valittu Pasi Pirinen oli Kiteen ratkaisupelaajia Joensuun Mehtimäelläkin.
16.06. 21:44
Kiteen Pallo nipisti miesten Superpesiksessä jälleen niukan vierasvoiton paikallisvastustajastaan Joensuun Mailasta. Tasaisen ottelun ratkaisi Sami Partanen, joka läpilyönnillään muovasi loppulukemiksi 1–2.
Aikaisemmin tiistain ottelussa kiteeläisten ykköskärki oli kaukana parhaasta loistostaan, mutta supervuorossa Partanen pääsi tottumaansa
tapaan purkamaan etutilannetta. Lopputulos oli palotonta ajolähtöäkin parempi, sillä Partanen pamautti pallon joensuulaiskoppari Hannu
Ikosen ohi.
– Supervuorossa onnistuttiin siinä, missä haluttiinkin. Toinen jakso ja supervuoro olivat hyvää, saatiin lyöntipeliä auki, iloitsi Kiteen
Pallon pelinjohtaja Raimo Bragge.
Pasi Pirisen ja Partasen lisäksi juoksun teossa onnistuivat kiteeläisistä Aleksi Rautiainen ja Jussi Hurskainen. Isäntien kotiutukset olivat
joukkueiden edellisen kohtaamisen tapaan yksinomaan Mika Laukkasen varassa.
– Ei meillä ole mitään suurempia haaveita, vaan otetaan pelit vastaan yksi kerrallaan. Tässä ei voi luulla mitään. Huilataan vähän ja
harjoitellaan, siitä sitten eteenpäin. Tulosta on syntynyt, mutta ollaan tehty asioiden eteen töitäkin, joukkueensa loistovireeseen
luotsannut Bragge muistutti.
Jani Leinonen