05.06. 21:42
Juho Hänninen lähtee kolmannelta sijalta IRC-rallisarjan Sardinian kilpailun päätöspäivään sunnuntaina. Skoda-kuljettaja Hännisen ero kisaa johtavaan italialaiseen Peugeot-pilottiin Paolo Andreucciin on 11,3 sekuntia.
Hänninen ajoi lauantain reitillä ensimmäisenä, joten hän joutui puhdistamaan tietä irtosorasta.
– Tosi liukasta, aivan järkyttävän liukasta oli. Todella vaikea päivä, josta selvittiin puhtaasti ilman sen suurempia tilanteita, Hänninen huokaisi yötauolle saavuttuaan.
Kilpailun päätöspäivän kuuden erikoiskokeen reitille kuljettajat ampaisevat käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Hänninen on vuorossa kahdeksantena.
– Kahdeksas paikka on hieno paikka iskeä. Toisena olevaan Kris Meekeen eroa ei ole kuin 3,9 sekuntia, eikä kärkiautokaan kaukana ole, Hänninen totesi.
MM-sarjassa säväyttänyt Sebastien Ogier kisasi Sardinian IRC-rallissa Peugeotilla. Hän keskeytti kilvan lauantaina moottoririkkoon.