RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
MM-SARJA RATKEAA WALESISSA

Mikko Hirvonen lähtee avauspäivään kärkiautona. Kuivaa säätä hän ei toivo. Sadekeli olisi eduksi.

Hirvonen ja Loeb rauhallisina MM-taistelun aattona

22.10. 19:32

Kisakuume ei tavoittanut Mikko Hirvosta eikä Sebastien Loebiä rallin kuluvan kauden MM-taiston aattopäivänä.

– Miten miehet voivat ollakin noin rauhallisia, Petter Solberg äityi ihmettelemään Hirvosen ja Loebin maltillisia lausuntoja perjantaina alkavan Britannian rallin lehdistötentissä Cardiffissa.

– Täytyy vissiin käydä lääkärissä tarkistuttamassa pää, kun ei ole minkäänlaista paniikkia, Hirvonen veisteli.

– Viisi mestaruutta on ajettu ja kuudetta tavoitellaan, Loeb myhäili.

Britannian rallin asetelmat ovat herkulliset: mestaruuden vie kaksikosta Hirvonen–Loeb se, joka voittaa toisen kuudentoista erikoiskokeen reitillä, edellyttäen, että kumpikin sijoittuu MM-pisteille eli kahdeksan parhaan joukkoon. Jos kumpikaan ei ole kahdeksan joukossa, mestari on Hirvonen.

Viimeisten sääennusteiden mukaan reitillä on perjantaina sadekuuroja, lauantaina reipasta sadetta ja sunnuntaina mahdollisesti kuivaa.

– Olisihan se helpompaa, jos olisi kuivaa, mutta eihän se olisi Britannian ralli, jos ei olisi liukasta, Hirvonen tuumi.

Kärkiautona Hirvonen hyötyy, jos tien pinta on kostea. Loeb taas pääsee reitille toisena autona, ja voi siten tarkkailla Hirvosen vauhtia ja tarvittaessa taktikoida lähtöpaikan suhteen, jos on tarvetta.

Loebin mukaan paineet ovat Hirvosella. Ranskalainen ei kuitenkaan aliarvioi vastustajaansa.

– Meillä on melkein samanlainen kokemus (Walesin erikoiskokeista). Mikko on osoittanut olevansa nopea liki jokaisessa rallissa, joten tukala kisa on luvassa. Ei ole helppoa päästää täysillä ja virheittä. STT



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus