
Kylmä keli ei Tommi Hallian menoa haitannut.
13.01. 10:50
Mäntsälän Urheiluautoilijoita edustava Tommi Hallia ajoi kakkoskierroksen tiukalla sykkeellä ja oli maalissa tasan kaksi sekuntia nopeampana kuin ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä ollut, kakkoseksi sijoittunut Pekka Keski-Korsu (RaaUA). Näin neljä SM-kultaa vuosina 2004–2007 saalistanut Hallia otti neljännellä yrittämällä voiton Rantasalmella Lipposen Talvirallisprintissä.
– Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuntui todella, että eihän tästä mitään tule. Auto röpötti, eikä renkaat tahtoneet pitää. Mutta vaihdoin autoon puolan ja renkaat sekä lisäsin vähän bensaa ja sittenhän se homma toimikin, Hallia kertoili hyväntuulisena kilpailun jälkeen.
– Keski-Korsu ajoi ensimmäisellä kierroksella niin vakuuttavasti, että kyllä siinä moni oli sitä mieltä, että mies voiton nappaa.
Toisin kuitenkin kävi. Hallian aika parani lopulta kahdeksalla sekunnilla toisella kierroksella.
Lue lisää maanantain Itä-Savosta.