
Joel Karjalaisen ennätys riitti SM-nelossijaan.
16.08. 21:19
Kerimäen Urheilijoiden Joel Karjalainen oli viimeiseen kierrokseen asti kiinni pronssissa ensimmäisellä kierroksella heittämällään omalla ennätyksellä, 65,51 19-vuotiaiden SM-kilpailuissa Riihimäellä sunnuntaina. Kuortaneen Kunnon Rainer Manninen ohitti kuitenkin viimeisellä heitollaan Karjalaisen 46 sentillä.
Kilpailun voittokin ratkesi vasta viimeisellä kierroksella, kun Himangan Urheilijoiden Joonas Verronen heitti 68,50 ohittaen kolmella sentillä Turun Urheiluliiton Tuomas Laaksosen.
Niukka mitalitappio jäi hieman harmittamaan Karjalaista, mutta myönteistä oli pääsy uudelle metriluvulle.
– Vähänhän se harmittaa, ei ihan tuollaisella erolla ole kiva jäädä mitaleiden ulkopuolelle. Viimeiseen heittoon lähtiessäni tiesin tilanteen, siinä oli tehoja, mutta tekniikka hajosi, kuvasi Karjalainen 63 metriin kantanutta heittoaan.
Ensimmäiseen heittoonsa Karjalaisen lataus oli kohdallaan.
– Sen verran tässä taas on ollut remppaa, että päätin heti yrittää täysillä. Vihdoinkin tuli ennätys ja pääsin uudelle metriluvulle.
– Paras heitto oli kyllä reilummin yli 65 metrin mennyt viides heitto, mutta se meni yliastutuksi.
Kilpailukausi päättyi Karjalaisen osalta tähän.
– Selkä on alkanut oireilla, enkä halua riskeerata.
– Haluan päästä ehjänä harjoittelemaan ensi kauteen. Samalla voin keskittyä syksyn ylioppilaskirjoituksiin, Karjalainen sanoi.
Savonlinnan Riennon Jonna Monto sijoittui tyttöjen 3000 metrillä kuudenneksi ajalla 10.55,95.
– Tuntui, että pystyisin kovempaan vauhtiin. Välillä saavutin edellä olevia, mutta en vaan saanut heitä kiinni. Ei vaan lähtenyt kiri irti, Monto totesi.
Kerimäen Urheilijoiden Olli Heiskanen juoksi oman ennätyksensä, 6.15,05, 15-vuotiaiden poikien 2000 metrin loppukilpailussa 14- ja 15-vuotiaiden SM-kilpailussa Harjavallassa sunnuntaina ja sijoittui neljänneksi. Ennätys parani viidellä sekunnilla. Kultamitali jäi seitsemän sekunnin päähän ja pronssiin eroa oli vajaat kolme sekuntia.
Lauantain 100 metrin mestari Punkaharjun Urheilijoiden Eetu Toroskainen oli neljäs 14-vuotisten poikien pituudessa hyppäämällään omalla ennätyksellään 562. Tulos syntyi kahden metrin vastatuuleen.
Pituuden voittotulos oli 582.
Sulkavan Urheilijoiden Juho Mikkonen sijoittui 14-vuotiaiden poikien 2000 metrillä 26:nneksi ajallaan 6.55,58.
Samanikäisissä tytöissä Parikkalan Urheilijoiden Salla Vaittinen juoksi matkan aikaan 7.31,01 sijoittuen 15:nneksi. Savonlinnan Riennon Elli Luukkanen oli sekuntia heikommalla ajalla 16:s.
15-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikassa Riennon Emilia Karvinen loikkasi tuloksen 10,55 ja oli yhdeksäs. 15-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin alkuerissä Parikkalan Urheilijoiden Rita Karjalainen oli 13:s ajallaan 43,71.