
Topi Anjalalla oli vauhti päällä Uimalammen komeissa ruskamaastoissa. Nuori mies sai palkinnoksi ensimmäisen Suomen mestaruutensa.
20.09. 15:38
Ikaalisten Nousevan Voiman Topi Anjalaa on pidetty pitkien matkojen erikoismiehenä. Lauantaina Savonlinnan Naistenlahdessa Anjala osoitti, että vauhti riittää mainiosti myös keskimatkalle.
Ensimmäinen henkilökohtainen Suomen mestaruus sai 25-vuotiaan miehen hymyilemään. Anjala ratkaisi miesten sarjan Suomen mestaruuden itselleen hurjan loppuvedon ansiosta.
– Lopussa sain apua siitä, kun pari edellä lähtenyttä selkää tuli vastaan. Siitä sain tsemppiä ja kuulutuksesta kuulin, että hyvin menee, Anjala kertoi.
Anjala oli tyytyväinen paitsi päivän tulokseen, myös omaan suoritukseensa vaativissa oloissa.
– Ihan pieniä virheitä tuli ja ehkä yksi huonompi reitinvalinta. Muuten hyvä suoritus. Fyysisesti sain itsestäni tänään kaiken irti, toisen polven huippusuunnistaja Anjala totesi.
Uimalammen maastosta Suomen mestari kertoi pitäneensä paljon.
– Kartan avokalliokuvaus oli aika tumma ja välillä oli vaikea erottaa korkeuskäyriä, mutta muutoin kartta ja etenkin maasto olivat tosi hienoja. Ennen kaikkea sellainen juostava maasto, Anjala kiitteli.
Miesten sarjan hopeasija meni jakoon, kun Vehkalahden Veikkojen Petteri Muukkonen ja OK Orientin Johan Bäckman suunnistivat tasan saman ajan.
Miesten kilpailu oli jännittävä loppuun asti. GPS-seurannan avulla ratkaisut tulivat käsin kosketeltaviksi myös yleisölle kisakeskuksessa.
Salla Turpeinen