21.07. 18:01
Viimeinen viikko jäljellä. Kuusi ajajaa 49 sekunnin sisällä. Ranskan ympäriajo vuosimallia 2008 on historian tasaisin.Myös kahdessa viimeisessä kilpailussa on käyty kovaa kamppailua kokonaiskilpailun voitosta aina viimeiseen aika-ajoon asti.Toisin oli seitsemän vuoden periodilla vuosina 1999–2005, jolloin yhdysvaltalainen Lance Armstrong murskasi vastarinnan jo ensimmäisillä vuorietapeilla. Armstrongin kanssa samalle kymmenminuuttiluvulle ei yltänyt monikaan pyöräilijä.Armstrongin valtakaudella mestarin tukena oli myös talli, joka dominoi kilpailun kulkua mielinmäärin. Armstrongin lopetettua yksikään talli ei ole kyennyt puolustamaan vastaavalla tavalla kapteeniaan muiden joukkueiden hyökkäyksiltä.Vaikka kokonaiskisan voittokamppailussa onkin vielä kuusi pyöräilijää, ei tosissaan voittajan keltaisesta paidasta kykene taistelemaan kuin kolme ajajaa.Tulevana lauantaina kilpailun käytännössä ratkaiseva aika-ajo on myrkkyä kokonaiskilpailussa sijoilla yksi, kaksi ja kuusi polkeville.Frank Schleck, Bernhard Kohl ja Carlos Sastre ovat kovan luokan mäkimiehiä, mutta yksin kelloa vastaan ajaminen sujuu tahmeasti. Varsinkin, kun lauantaina on edessä 53 kilometrin siivu.Kilpailuun suurimpina ennakkosuosikkeina startanneet Cadel Evans ja Denis Menchov ovat erinomaisia aika-ajajia ja tarpeeksi vahvoja myös vuorilla. Eikä sovi unohtaa myöskään yhdysvaltalaista Christian Vande Veldea. Huikaisevan hyvin vuorilla ajanut jenkki hyytynee kuitenkin viimeistään keskiviikon etapilla L’Alpe d’Hueziin. Kirittävää jää turhan paljon viimeiseen aika-ajoon, jolla osa-alueella amerikkalainen on Evansin ja Menchovin tasoa.Menchov on osoittanut olevansa vahvemmassa mäkikunnossa kuin Evans. Australialainen on puolestaan ennakkoon aavistuksen vahvempi aika-ajaja.Evansin turvana on 30 sekunnin kaula venäläiseen. Kliseisesti todeten jokainen sekunti ratkaisee. Puoli minuuttia voi olla se ratkaiseva seikka, mikä tekee Evansista kilpailun historian ensimmäisen australialaisen kokonaiskilpailun voittajan.Joni Jäntti