RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
TEMPERAMENTTIA KOLUMBIASTA

Positiivinen elämänasenne kuuluu jokaisessa Sergio Gaitanin lauseessa.

Gaitan haluaa mestaruuden

07.09.2010 16:44

Saimaa Volleyn yleispelaaja, kolumbialainen Sergio Gaitan kokee Suomeen tulonsa uutena alkuna uralleen.

– Alkava kausi Suomessa on minulle ensimmäinen, jolloin olen todella valmis keskittymään ensisijaisesti urheilemiseen. Nyt haluan ensi kertaa voittaa mestaruuden muuallakin kuin Kolumbiassa.

SaVon päävalmentaja Giovanni Torchio uskoo Gaitanin tuovan uuden, raikkaan tuulahduksen miehistöönsä.

– Hän on temperamenttinen ja eloisa pelaaja. Minusta on hyvä, että tunne ja meininki näkyvät kentällä, Torchio sanoo.

Suomi on Gaitanille täysin uusi maa.

– Kolumbiassa olen tottunut elämään kaupungin sykkeessä, keskellä väkijoukkoja. Täällä on ihan erilaista. Oli melkein kauhistuttavaa, kun ajoimme suomalaista maantietä pitkin, eikä tien varrella ollut kuin metsää, Gaitan tuumailee.

Vaikka Pohjola onkin latinomiehelle kulttuuriltaan aivan uutta aluetta, ja joka päivä tulee vastaan paljon uusia erikoisia asioita, on hän enemmän kuin tyytyväinen mahdollisuuteen pelata Saimaa Volleyssa.

– Suomihan rankattiin juuri maailman parhaaksi maaksi asua. Kotimaassani kuoleman uhka on jatkuvasti läsnä arjessa: sinut ollaan valmiit tappamaan vaikkapa vain siksi, että sinulla on hienot kengät tai rannekello.

– Suomessahan on aivan täydellistä. Tällaisessa maassa olisi varmasti mahtavaa asua perheen kanssa.

Yksi asia kuitenkin on, mitä Gaitan ei suostu tekemään. Järven jäälle mies ei aio talvella mennä.

– Jää pettää aivan varmasti juuri minun altani. Elokuvissa tapahtuu aina jotain sellaista. Ehkä sulatan jään allani tai jotain muuta käsittämätöntä tapahtuu. Minulla on niin huono tuuri, mies nauraa.

Tulostettava sivu


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus