20.02.2011
20.02.2011
20.02.2011
20.02.2011
13.02.2011
24.07.2010
21.07.2010
14.07.2010
05.06.2010
08.06.2010
Jos olisimme ystäväni kanssa tienneet, kuinka lyhyen ajan vietämme lukiossa, ja että se on ehkä parasta aikaa ihmisen elämässä, olisimme käyneet lukion neljässä vuodessa.
03.06.2010
”Pyydän teitä laittamaan ylioppilaslakin päähänne ylioppilastutkinnon suorittamisen merkiksi.”
Näitä sanoja on taas odotettu. Pian ne kaikuvat kymmenien tuhansien uusien ylioppilaiden korviin. On varmasti ikimuistoista kuulla oman rehtorinsa sanovan nuo sanat ja nähdä kun kaikki ystävät laittavat yhdessä lakit päähänsä.
Lakkiaiset ovat yksi niistä ainutlaatuisista tapahtumista, joita ei saa juhlia, kun kerran elämässä itse ollessa keskipisteenä.
Valkolakin eteen nähdään paljon vaivaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Kolme vuotta lukiota, pohjanaan yhdeksän vuoden peruskoulutus on pitkä rupeama nuoren elämässä.
Ahkerointi kuitenkin palkitaan. Merkiksi ahkeruudesta jokainen ylioppilastutkinnon käynyt saa ylioppilastodistuksen ja sen vaaleanhohtoisen lakin. Sitä saa sitten juhlia niin sukulaisten kuin ystävienkin kesken.
Tänä keväänä ylioppineita on noin 30 tuhatta. Luku on suuri, vaikka koulukohtaiset ylioppilaiden määrät vaihtelevat alle kymmenestä kolmensadan pintaan.
Jotkut lukiot järjestävät lakitustilaisuuden oman koulun salissa, toiset kirkossa ja jotkut puolestaan tapahtumasaleissa, kuten Savonlinnasalissa. Oli lakitustilaisuus kuinka iso tai pieni tahansa, on se jokaiselle lakin saavalle hieno ja unohtumaton hetki.
Usein pohditaan sitä, mitä uudelle ylioppilaalle pitäisi ostaa lahjaksi. Perheenjäsenenä usein tiedetään mitä oma lapsi tai sisar tarvitsee. Jos lakitettava ei ole perheenjäsen, kaikista “turvallisin” lahjaidea on ruusun kanssa ojennettu kirjekuori, josta löytyy shekki tai käteistä.
Yleisesti ottaen ruusu ja shekki ovat varmin lahja, ellei lakin saavalla ole erityistä toivomusta. Omaan kotiin muuttava saattaa esimerkiksi toivoa astioita ja kattiloita, joku toinen puolestaan voi toivoa leivänpaahdinta.
Ei ole olemassa väärää lahjaa, mutta lahjan pitää olla huolella valittu, jotta se varmasti miellyttää saajaansa.
Suurin osa valkolakin päähänsä pistäneistä suuntaa yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Jotkut pitävät välivuoden töitä tehden ja tulevaisuutta miettien tai armeijassa ollessa.
Ne, jotka lukion sijasta valitsivat ammattikoulun, valmistuvat nyt ammatteihinsa. Mutta meitä lukiolaisia tuskin harmittaa, sillä me olemme tiemme valinneet, ja saaneet aikaa miettiä sitä, mitä todella haluamme tulevaisuudessa tehdä.
Joillakin meistä oma haaveammatti vaatii lukion käymisen, eikä ammattikoulusta olisi näin ollen ollut mitään hyötyä.
Itselleni lukion aloitus oli jännittävä kokemus, sillä en tuntenut ketään kunnolla. Nopeasti tutustuin yhteen perusryhmäläiseeni ja hänen kauttaan muihin. Ketjureaktio oli nopeaa ja ennen kuin huomasin, olin löytänyt uusia sydänystäviä. Ilman ystäviä lukio ei olisi mukavaa.
Ystävien avulla jaksaa kahdeksantuntiset päivät ja vielä kotimatkan ja läksytkin. Opettajat puolestaan ovat korvaamattomia. Itse kaikkein lämpimimmin opettajistani muistan psykologianopettajani Karin, historiaa opettaneen Jaron, äidinkielenopettajani Ullan, ruotsinopettajani Eijan sekä tietysti musiikinopettajani Merjan. Eikä rehtoria ja apulaisrehtoria saa unohtaa.
Nyt, kun tulisi jättää hyvästit opinahjolleni, on olo todella haikea. Jos olisimme ystäväni kanssa tienneet, kuinka lyhyen ajan vietämme lukiossa, ja että se on ehkä parasta aikaa ihmisen elämässä, olisimme käyneet lukion neljässä vuodessa.
Kolme vuotta on liian lyhyt aika, niin ystävien kuin oppivuuden kannaltakin. Nyt meidän lukion päättäneiden on aika jättää taaksemme kaikki tuttu ja turvallinen, väistyä syrjään nuorempien tieltä ja otettava suuri hyppy tuntemattomaan. Tulevaisuus on edessämme.
Krista Pellinen
Kirjoittaja on lauantaina onnellisesti ylioppinut.
