RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
HARRI KOO

GALLUPPI
Onko Karvinen oikeassa maanantaiden suhteen?
Kyllä
Ei
Kuka on Karvinen?
MENOT
ARVIOT

LINKIT

XON

LÄHETÄ PALAUTETTA

Simo Karvinen aikoo itsekin hypätä kruisailulaudalle, kunhan polvi on kunnolla parantunut.

Skeittiseppä

09.05.2010

Simo Karvinen pyörittelee käsissään rullalautaa. Puuseppä Karvisen harrastusmielessä suunnittelema ja valmistama lauta on herättänyt kiinnostusta muissakin, ja mies on valmistamassa jo toista satsia kruisailunnälkäisten lautailijoiden käyttöön.

– Tein ensimmäisen laudan itselleni viime syksynä. Ei minulla mitään yritysideaa ollut, mutta sitten 5–10 kaveriakin halusi laudan. Nyt olen tehnyt näitä 19. Tämä yksi on enää jäljellä.

Syntyjään savonlinnalainen Karvinen työskentelee pääasiassa Tampereen kaupungilla puuseppänä. Vapaa-aikoina valmistamiaan lautoja hän markkinoi osuuskunnan kautta.

– Ei näillä leipää hankittaisi. Osuuskunta on turvallinen tapa kokeilla yrittämistä, kahden pikkulapsen isä toteaa.

Rullalauta on tehty päällekkäin liimatuista viiluista.

– Ensin piti tehdä puristinmallinne, jossa oli tarvittavat muodot. Tein kolme erilaista prototyyppiä. Kaverit testasivat paria lautaa.

Tekijä itse ei voinut lautaa juuri testailla polven korjatun eturistisiteen vuoksi.

– Se leikattiin jo toistamiseen. Leikkauksen jälkeen oli kahdeksan kuukauden liikuntakielto. Nyt on mennyt kymmenen kuukautta, mutta ajattelin ottaa varman päälle tällä kertaa.

Prototyyppien jälkeen vuorossa oli laudan ulkomuodon pohtiminen. Valikoimassa on tällä hetkellä puunvärinen, musta ja valkea malli.

Karvinen naurahtaa, että kolmen kuusen muodostaman logon ja Waara-nimen keksiminen vei enemmän aikaa kuin itse laudan kehittely.

Materiaalina Karvinen käyttää suosikkipuutaan, saarnia.

– Tämä on kaunista puuta. Puun kuvio tulee laudassa hienosti näkyviin. Suurin osa markkinoilla olevista laudoista tulee Amerikasta, ja ne on tehty Kanadan vaahterasta.

Hän kertoo, että temppulautoja tulee myös Kiinasta, eikä niiden materiaaleista ole tietoa.

– Kruisereita ei ole paljon ollut kaupoissa, mutta nyt niitä on tullut. Varmaan näitäkin alkaa tulla myös Kiinasta.

Karvisen Waara-skateboard sijoittuu tyypiltään normaalin skeittilaudan ja long boardin välimaastoon.

– Tämä on tällainen maitokauppalauta, jolla kruisaillaan rauhallisesti – ei mikään temppulauta. Tämä on normaalia pidempi ja keulasta sekä perästä eri muotoinen.

Simo Karvinen uskoo, että tasaiseen kruisailuun tarkoitettujen lautojen menekki kasvaa, koska temppuilijasukupolvi alkaa ikääntyä.

Itsekin hän aikoo tyytyä jatkossa kruisailuun. Skeittaillessa, lumilautaillessa ja jalkapalloillessa koville joutuneet jalat eivät enää tempuista tykkää.

– Tällaisella laudalla pääsee kuitenkin hyödyntämään omaa lajia.

Tällä hetkellä Karvinen on isyyslomalla. Perheeseen kuuluvat neljävuotias poika, kuukauden ikäinen tyttövauva sekä vaatetussuunnittelijapuoliso.

– Avopuoliso on ollut mukana suunnittelemassa.

Lautoja on mennyt tutuille työpalkkoinakin. Muun muassa nettisivut ovat syntyneet lautaa vastaan.

Sana kiertää verkossa ja tuttujen kesken.

– Facebook on kova juttu markkinoilla. Yksi kaveri avaa toukokuussa tatuointiliikkeen Olavinkadun varrelle Savonlinnaan ja on luvannut ottaa näitä sinne näytille.

Simo Karvinen

Syntynyt Savonlinnassa 1981.

Puuseppä, suorittaa parhaillaan puuseppämestarin erikoisammattitutkintoa Tampereella.

Asuu Tampereella.

Työskentelee pääasiassa Tampereen kaupungin puuseppänä.

Kuuluu osuuskuntaan ja myy sitä kautta valmistamiaan rullalautoja Waara Skateboards -nimellä.

Perheeseen kuuluvat puoliso ja kaksi lasta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus