20.02.2011
20.02.2011
20.02.2011
20.02.2011
13.02.2011
24.07.2010
21.07.2010
14.07.2010
05.06.2010
08.06.2010

Jo jokin aika sitten alkanut uusi vampyyribuumi näyttäisi pysyvän pinnalla vielä jonkin aikaa.
26.03.2010
On ollut vaikeaa olla huomaamatta, että vampyyrit ovat tällä hetkellä todella in. Kaikki taisi alkaa suuren ja yllättävän menestyksen saaneista Twilight-kirjoista, joiden jälkeen tulivat kirjoihin perustuneet elokuvat. Myöhemmin pinnalle nousivat myös vanhemmat kirjasarjat ja elokuvat sekä uudet tv-sarjat, kuten muutama viikko sitten televisiosta alkanut True Blood.
Savonlinnalainen Katariina Kolehmainen, 17, itse kiinnostui vampyyri-teemasta True Blood -kirjojen kautta. Alun perin The Southern Vampire Mysteries -nimellä myytyä kirjasarjaa hän luki englanniksi yhdeksännellä luokalla ja lukion alussa.
– Kuulin kaverilta tästä kirjasarjasta, ja sitä kautta sitten tutustuin. Tämä buumi tuli aika puskista jälkeenpäin, en olisi uskonut näistä tulevan näin suosittuja, hän kertoo.
Kymmenestä ilmestyneestä kirjasta hän on lukenut neljä. Katariina myös seuraa kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa, jota on katsonut tietokoneeltaan jo pidemmälle mitä Suomen televisiosta on tullut.
– Siinä on se koko pakkaus: kuvaus, musiikki, näyttelijät ja kaikki. Se on tosi mielenkiintoinen ja pitää otteessaan, samalla tavalla kuin se kirjasarjakin.
Savonlinnalainen Edit Vauhkonen, 19, on myös innostunut True Blood-sarjasta.
– Luin neljä vuotta sitten Houkutus-kirjan, mutten fanittanut sitä mitenkään erityisesti. Nyt kuitenkin True Bloodin myötä vampyyri-teema on todella kolahtanut, hän kertoo.
”Kyllä tuo Twilight-ihkutus joskus menee vähän liian yli, kun nuoret ihmiset fanittavat päähenkilö Edward Cullenia, eivätkä ajattele mitään muuta. Katariina Kolehmainen”
Edit ei kutsuisi itseään vampyyri-faniksi, mutta on kiinnostunut teemasta. Taikaolennot olivat kovassa nosteessa jo ala-asteella hänen kaveriporukassaan Taru Sormusten Herrasta- ja Harry Potter-tarinoiden myötä, joten sitä kautta hänestä oli helppoa tutustua myös vampyyreihin. Hän uskookin, että vampyyri-teema on tullut sulavasti pinnalle muiden yliluonnollisten aiheiden myötä.
– Melkeinpä kaikki taikaolennot ja muut fantasiaseikkailut on käyty läpi, niin on ollut pakko keksiä jotain uutta. Vampyyreitä ei ole vielä käsitelty teinimäisesti kuten esimerkiksi Harry Potterit.
Editiä vampyyreissä viehättää se, että ne ovat inhimillisiä ihmistyylisiä hahmoja, joilla on yliluonnollisia voimia.
– Vampyyrit ovat aina hyvännäköisiä, ja myös se salaperäisyys ovat varmasti saaneet monet muut kiinnostumaan niistä, sanoo Edit.
Katariina on samaa mieltä, että ensimmäisenä ihmisiä viehättää vampyyreiden ”tajuttoman kuuma” ulkonäkö sekä mystisyys.
– Mutta kyllä tuo Twilight-ihkutus joskus menee vähän liian yli, kun nuoret ihmiset fanittavat päähenkilö Edward Cullenia eivätkä ajattele mitään muuta, hän kommentoi.
Editin mielestä median hypetys sekä tv-sarjat ovat tehneet vampyyreista suuren massajutun, ja se voi olla hänestä hyvinkin ohimenevää.
– Kyllä tämä buumi tulee lopahtamaan lähiaikoina, koska aihe käytetään niin loppuun. Kyllähän niitä uusia buumeja tulee vielä joskus.
Katariina uskoo buumin vielä pysyvän, ainakin kun vielä uusia Twilight-elokuvia ja True Bloodin tuotantokausia tulee.
– Ja eihän sitä koskaan tiedä, kuka kirjoittaa seuraavia romaaneja tai vaikka leffakäsikirjoituksia.
Hän aikoo vielä jatkossakin lukea True Blood -kirjoja sekä seurata tv-sarjaa.
– Kyllähän tuo kiinnostaa, ja pitää saada tietää loppuratkaisu, hän naurahtaa.
Saara-Miira Kokkonen