Dr. Feelgood oli niitä harvoja brittiläisen pub rock-skenen bändejä, jotka selvisivät hengissä punk-aallon kuohuissa. Eikä ihme; Lee Brilleauxin johtamassa rytyblues-bändissä oli räminää ja tylyä asennetta vähintään yhtä paljon kuin punk-comboissa. Eikä räkäistä kätkätystäkään pahemmin jäänyt kaipaamaan.

Dr. Feelgoodin sielu oli ihmeellinen ja maaninen kitaristi Wilko Johnson. Hänen omintakeinen tyylinsä ja armoton asenteensa Fender Telecasteria kohtaan siivitti Feelgoodin parhaita levytyksiä. Hänen seuraajansa, John Mayo oli tyylikäs mies, mutta Dr. Feelgood pehmeni kyllä merkittävästi, kun Johnson jätti bändin vuonna 1978.

Oil City Confidential on elokuva Dr. Feelgoodista. Se on myös kolmas osa ohjaaja Julian Templen 70-luvun brittimusiikkia käsittelevästä elokuvatrilogiasta. Ne edelliset osathan olivat Sex Pistolsista (The Filth & The Fury) ja Joe Strummerista (The Future Is Unwritten).

Se on ihan varmasti hyvä leffa ja loistava on tämä soundtrack-levykin, joka itse asiassa on Dr. Feelgoodin best of-kokoelma lisättynä kolmella bändiä innoittaneella biisillä, jotka ovat The Paramountsin Poison Ivy ja Johnny Kidd & The Piratesin Shakin´ All Over ja A Shot Of Rhythm And Blues.

Muuten albumi keskittyy kulta-ajan biiseihin. Vaikka Dr. Feelgood jatkoi eri miehityksillä aina Brilleauxin kuolemaan (1994) saakka, ovat nuo 70-luvun suoritukset niitä, joista bändi muistetaan.

Kuivan ankarasti rokkaavat Roxette, She Does It Right, Paradise ja Sneakin´ Suspicion ovat loistavia biisejä. Niin on myös Milk And Alcohol, bändin ainoa todellinen timantti Johnsonin jälkeen.

Anssi Mehtälä

|Lisää

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Aloita keskustelu