Olen lakkiaisia vaille valmis ylioppilas. Muutama hassu kurssi tosin täytyy vielä suorittaa seuraavien parin viikon (apua) aikana, mutta kolmen vuoden lukiokoulutus ja ja yhteensä 12 vuoden puurtaminen on nyt viimein takana.

Päässäni on siis varastoituneena suunnaton määrä tietoa alkaen lukemaan opettelusta ja päätyen tuskaisiin tunteihin ylioppilaskirjoituksissa. Jotakin olen kuitenkin oppinut myös kokeiden ja tehtävien ohessa, sellaistakin, jota ei kirjoista voi lukea.

Lukion alussa olin vielä melko kuutamolla opiskelunkäytännöistä ja käsitteistä, kurssin ja jakson eroavaisuudetkin aukesivat kunnolla vasta myöhemmin ykkösen syksyllä. Oli myös pieni shokki huomata, ettei yläkoulussa päähän taottuja äidinkielen kielioppeja kerrattu enää juuri ollenkaan.

Suotta siis tankkasin adessiivi-ablatiivi-allatiivi -ketjua mieleeni. Muissa kielissä peruskoulun aikainen laiskottelu sen sijaan kostautui, kun uusi tieto rakentui vanhan päälle.

Matematiikka. Sitä joko osaa tai sitten ei. Kenenkään ei kuitenkaan tulisi ainakaan menettää yöuniaan vuosituhansia sitten ympyröitä piirrelleen miehen tai syntax erroria vilkuttavan laskimen takia. Ei matikkaa oikeasti joka paikassa tarvitse, kaupan kassalla pärjääminen riittää mainiosti.

Kuvitellaanpa keskivertokoulupäivä. Kello lähenee kahtatoista ja vatsa huutaa ruokaa, mutta ruokalan antimet eivät mielletä ollenkaan.

Vinkki: pikkuruisella suolapurkilla ja ja mielikuvituksella voi saada aikaan lähes ihmeitä, lohilaatikkokin on edessäni usein vaihtunut yrteillä koristeltuun lohiruisleipään.

Mielikuvitusta ja luovuutta tarvitaan myös koepapereita paniikissa hypistellessä, kun kun pää tuntuu kumisevan tyhjyyttään.

Esimerkiksi yhteiskuntaoppi tai filosofia on kuitenkin mahdollista tapella läpi viemällä vastaukset niin sanotusti yli hilseen eli tarinoimalla niin, ettei enää itsekään oikein ymmärrä asiaansa. Ja kuvataiteen silmät puoliummessa väkerretyt teokset voi kuitata muutamalla taidekirjasta napatulla ilmauksella ja suoranaisella siansaksalla.

Wanhojen tanssit ovat yksi lukioajan hienoimpia päiviä. Muutamaa harha-askelta tai kampauksesta karannutta hiusta ei kuitenkaan kannata jäädä märehtimään vaan valssata kuin viimeistä päivää siinä, toivon mukaan ajoissa löydetyssä puvussa.

Aika tuntuukin olevan lukiolaiselle aina vastahankaan, mutta hyvissä ajoin tehty työ todellakin palkitsee ja eipähän sitten käy kuten allekirjoittaneelle niiden kurssien kanssa. Satunnaisesti voi myös sallia itselleen pienen myöhästymisen eli varttia pidemmät yöunet ja kuorsata kovan pulpetin sijaan omassa sängyssä. Ei sen takia kenenkään valkolakki ole tainnut saamatta jäädä?

Jannika Lundberg

Kirjoittaja on punkaharjulainen lukiolainen.

|Lisää

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Aloita keskustelu