• Etusivu
• Uutiset
• Kulttuuri ja viihde
• Urheilu
• Talous
• Vapaa-aika
• Mielipiteet
• Sää
• NettiTV
• Kuvat

Koulutuksen tulos

18.01.2010

Suomessa on astunut parrasvaloihin uusi uljas muusikkosukupolvi. Nykypoppareiden ja -rokkareiden opinahjoja eivät ole enää välttämättä autotallit ja kellarit, vaan he hakevat monesti oppinsa alan kouluista.

Tätä sukupolvea edustaa kolmekymppinen Tuomo Prättälä. Helsinkiläinen soul-taituri on matkannut maamme artistien eturiviin Sibelius-lukion ja Oulunkylän Pop-Jazz-konservatorion kautta.

Monissa yhtyeissä taitojaan hionut Prättälä julkaisi kolme vuotta sitten soolodebyyttinsä My Thing. Monet pitävät sitä kaikkien aikojen parhaana suomalaisena soul-levynä.

Levyn elegantti svengi lumosi kriitikot ja ostavan yleisön, eikä vitivalkoisen miehen mustaa ääntä voinut kuin hämmästellä. Menestystä jatkoi kakkoskiekko Tuomo Reaches Out For You.

Nyt Prättälä on julkaissut kolmannen soololevynsä My Own Private Sunday. Kuten legendaariset mustan musiikin esikuvansa Prince ja Stevie Wonder, Prättälä on tehnyt kiekon lähes kokonaan omin päin.

– Nautin siitä, että sain soittaa lähes kaiken itse. Silloin on helpompi keskittyä yksityiskohtiin. Yhteissoiton fiilistä ei tietysti tule, mutta olen enemmän tällainen studionäprääjä.

Musta rytmimusiikki kulkee Prättälän matkassa nytkin, vaikka puhdasoppista soulia ja funkia ei uutukaisella kuulla. My Own Private Sundaylla Prättälä näyttäytyy pikemminkin perinteisenä laulaja-lauluntekijänä.

Albumilla kuullaan tyylikästä ajan patinoimaa poprockia. Levy soi pehmeästi ja lämpimästi ja vie kuulijan aikamatkalle 70-luvun alkuun.

Muutamilla raidoilla keitokseen on heitetty myös särökitaraa, mikä innostaa vertaamaan nyky-Tuomoa toiseen innokkaaseen perinteiden vaalijaan, Lenny Kravitziin.

– Levyn äänittäjäkin sanoi, että The Torturee’s Mantra on silkkaa Kravitzia. Ymmärrän kyllä vertaukset. Jos tekee soulahtavaa 70-luvun rokkia, niin äkkiä siitä tulee Kravitz mieleen, Prättälä myöntää.

My Own Private Sunday alkoi hahmottua Prättälän päässä jo edellislevyn aikoihin. Reaches Out For Youlle menivät tyylipuhtaat soul-vedot, kun taas uuden levyn piti koostua pelkistä balladeista.

– Suunnitelma ei näköjään ihan pitänyt. Uudella levyllähän on hyvin nopeitakin biisejä.

Multi-instrumentalisti sanoo kehittyneensä eniten sanoittajana. Rakkaudesta Prättälä laulaa yhä, mutta rinnalle on tullut myös elämän peruskysymyksiä, kuten syntymää ja kuolemaa.

Yhteiskuntaakin laulaja on alkanut ruotia. Uuden levyn kappale Future History kertoo siitä, kuinka isoveli valvoo meitä kaikkia. Sen voi kuitenkin kääntää myös toisin päin: valtaapitävätkin joutuvat skarppaamaan, sillä heidän jokainen harha-askeleensa on koko maailman nähtävissä.

Mustalla musiikilla on vahva kantaaottava perinne, mutta saarnaamista Prättälä haluaa välttää.

– En halua neuvoa ihmisiä, mutta jos voin herättää heidät ajattelemaan, niin se on hyvä.

Musiikilla Prättälä on tienannut leipänsä jo vuosia. Uravalinta juontaa juurensa osittain kotoa, vaikka kumpikaan vanhemmista ei ole elättänyt itseään soittohommilla.

Prättälän äiti soitti nuoruudessaan pianoa, ja isän levyhylly tarjosi taas kouluikäiselle Tuomolle pätevän peruskurssin 60-luvun musiikkiin.

– Sieltä ne Beatlesit ja Dylanit löytyivät.

Pianoa Prättälä alkoi soittaa 7-vuotiaana. Poikaa kuskattiin klassisille pianotunneille, ja lukioksikin valikoitui Sibelius-lukio Helsingin Kruunuhaassa.

Sen jälkeen oli vuorossa Oulunkylän Pop-Jazz-konservatorio.

– Kävin siellä tanssimuusikkolinjan. Olen siis koulutuksen tulos, Prättälä naurahtaa.

Alan koulutuksesta on ollut monenlaista etua. Yksi hyöty on ollut soittotaidon hioutuminen.

– Koulu oli tärkeä myös verkostojen luomisessa. Niitä tarvitaan tässä hommassa. Tunnen niiltä ajoilta paljon soittokavereita, joiden kanssa olen vieläkin tekemisissä.

Perinteinen kellaribändivaihe jäikin Prättälän kohdalla lähes väliin.

– En minä silti suoraan ruvennut ammattimuusikoksi. Olin varmaan parissakymmenessä bändissä ennen kuin mikään niistä alkoi menestyä.

Omaa osaamista täytyy myös vaalia. Helmikuussa Prättälä lähtee kolmeksi kuukaudeksi Pariisiin Cité Internationale des Artsiin, jossa taiteilijat ovat jo vuosikymmeniä hioneet taitojaan.

– Menen sinne treenaamaan pianonsoittoa. Intensiivikurssi tekee hyvää, kun olen viime aikoina soitellut enemmänkin kitaraa.

Ammattimuusikon haaveissa siintää myös läpimurto ulkomailla. Massasuosio ja miljoonien levymyynti tuntuvat ajatuksina kaukaisilta, mutta menestys diggaripiireissä ilahduttaisi jo sekin.

– Tärkeintä olisi, että pääsisin tekemään kunnolla keikkaa ulkomailla. Kaikki suosio tietysti kelpaa, mutta en odota, että minulla olisi jonain päivänä oma lentokone.

Matalaa profiilia Prättälä pitää myös yksityiselämässään. Siviili-Tuomosta tiedetään vähän.

– Se on tarkoituskin. Musiikistani voin puhua, mutta hömppäjulkisuuteen en lähde mukaan.

Vaan mistä tulee Prättälän lisänimi Organ Kane? Kaiken takana on kuuluisa Hammond-urku.

– Eräs soittokaverini raahasi divarista pokkareita, joissa seikkaili lännenmies Morgan Kane. Kun sitten soittelin Hammondia, niin minusta tuli Organ Kane.

Antti Pulkkinen

http://www.tuomomusic.comhttp://www.myspace.com/organkane