RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
HARRI KOO

GALLUPPI
Onko Karvinen oikeassa maanantaiden suhteen?
Kyllä
Ei
Kuka on Karvinen?
MENOT
ARVIOT

LINKIT

XON

LÄHETÄ PALAUTETTA

Jarkko Honkanen, Anniina Karjula, Ville Luukkonen ja Antti Pajunen ihmettelevät juomadiilereiden moraalia.

Hilpeänä kaljaa – kalpeana...

03.09.2010

Xon kysyi alkoholista 50:ltä nuorelta. Kaveriporukka vaikuttaa juomiseen.

Xon kysyi alkoholista viidellekymmeneltä lukion ykkösluokkalaiselta.

Vastauksien mukaan ensimmäiset alkoholin maistamiset sijoittuivat 10–14 ikävuoden kieppeille.

Nimettömänä toteutetun kyselyn tulokset olivatkin muutoin yllättävän tasaisia. Pieni enemmistö vastasi, ettei ole kokeillut alkoholijuomia ollenkaan.

Kaikista alkoholia maistaneista viisi vastannutta kuitenkin kertoi, ettei ole juonut itseään humalatilaan asti.

Tytöt suosivat lievästi enemmän juomattomuutta, kun puolestaan poikien vastaukset jakautuivat tasan alkoholijuomien käyttämisen ja juomattomuuden välille.

Nuoret epäilevät tasaisten tulosten syynä olevan tiiviit kaveripiirit: moni nuori ratkeaa juomaan kavereiden painostuksesta, mutta toisaalta oikeanlainen tuttavapiiri voi myös ennaltaehkäistä alkoholisoitumista.

– Kun hakeutuu porukkaan jossa ollaan samalla kannalla asian suhteen, voi lähteä mieluummin yhdessä vaikkapa elokuviin tai lenkille, ehdottaa Jarkko Honkanen Mikkelin lukiosta.

Nuorten humalahakuinen juominen tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta, kun yhä nuoremmat saavat käsiinsä alkoholia. Ongelmaan olisi kuitenkin olemassa hyvin yksinkertaisia ratkaisuja.

Neljä Mikkelin lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa kokoontui keskustelemaan nuorten alkoholitottumuksista. Jarkko Honkanen, Anniina Karjula, Ville Luukkonen ja Antti Pajunen miettivät syitä ja ratkaisuehdotuksia yhä nuorempien rankkaan juomiseen.

Alkoholin käytön lisääntyminen on huolestuttavaa. Jopa ala-asteikäisiä näkee nykyisin juomien kanssa, toteaa Karjula.

– Eihän niiden keho sellaista kestä, lisää Luukkonen.

Nuoret epäilevät syyksi tällaisiin tapauksiin halun kuulua itseään vanhempien porukkaan sekä internetin ja televisio-ohjelmien tarjoaman esimerkin juomakulttuurista.

Honkanen nostaa esille kysymyksen tällaisia vaikutteita saavien lasten tulevaisuudesta:

– Jos 12-vuotiaana on jo tuossa tilanteessa, niin entäpä muutaman vuoden päästä?

Kyselystä ilmeni myös, että vanhemmat tarjoavat jälkikasvulleen joissain tapauksissa maistiaisia alkoholijuomista, kuten esimerkiksi pullon siideriä.

Humalahakuiseen juomiseen alaikäisille pullot hakee kuitenkin joko täysi-ikäinen kaveri tai sisarus. Tällöin juominen sijoittuu joko kaupungille tai kavereiden luokse, eivätkä omat vanhemmat useimmiten tiedä asiasta mitään.

– Olen kuullut jopa niin sanotusta päiväkännäyksestä, jossa juojat yrittävät pitää tekemisensä vanhemmiltaan salassa tulemalla aikaisin kotiin, kertoo Pajunen.

Karjula kuitenkin huomauttaa, että juominen saattaa olla myös protesti vanhempia vastaan.

Kaikkien keskustelijoiden mielestä paras ratkaisu nuorten alkoholisoitumisen ehkäisyyn olisi tarjota heille vaihtoehtoisia illanviettopaikkoja, kuten useampia nuorisokahviloita.

– Myös lisää ikärajattomia ja alkoholittomia tapahtumia olisi hyvä olla, pohtii Luukkonen.

Honkanen tarkentaa, että musiikkitapahtumissa tulisi kuitenkin olla hyviä, oikeasti nuoria kiinnostavia esiintyjiä.

Myös Karjula on musiikkitapahtumien kannalla, mutta muistuttaa, että esimerkiksi festivaaleilla vallitsee omanlaisensa juomakulttuuri, joten nuorille suunnattuihin tapahtumiin olisi hyvä järjestää puhallutus.

Annika Sorjonen


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus